31.1. Pu'erin maistajaiset

Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin yskänpuuska ei enää yllättänyt. Ehkäpä tästä sitten kuntoutuu. Seppo tosin on yskinyt sitäkin enemmän. Päivät alkavat olla vähissä, joten on sellainen jäähyväistunnelma. Pakkasin tavaroita jo laukkuun. Tyhjää tilaa ei todellakaan ole. Toivottavasti käsimatkatavaroita ei punnita eikä turhan tarkkaan katsella. Hassua, kun käy paikoissa viimeistä kertaa. Käytiin syömässä Silkkimarketin lähistöllä ravintolassa, jossa käytiin ensimmäisinä päivinä, kun tulin tänne. Tilattiin kokonainen kala, jonka lihaa oli friteerattu piikkimäiseksi kuoreksi ja soijariisiä. Kalaa en ole syönyt kuin pari kertaa, joten siinä mielessä ei ollut tyypillinen ateria. Viimeinen kierros sitten Silkkimarketillakin. Se on jännä paikka, joka tuntuu joko ihan vastenmieliseltä tai sitten ihan mukavalta oman mielialan mukaan. Vieri vieressä olevista kojuista tarjotaan monenkerroksen verran kaikenlaisia kopiotuotteita, rihkamaa ja varmaan jotain ihan oikeitakin tavaroita. Myyjät huutelevat katselemaan ja jos pysähdyt, olet tietenkin potentiaalinen asiakas, jolle tehdään erikoistarjouksia. Tosin jos kävelet pois, hinta sitten putoaakin vielä roimasti lisää.

Illalla ajattelimme mennä Lao Shen teehuoneeseen nautiskelemaan tietä ja katselemaan samalla kiinalaisen kulttuurin antia. Emme kuitenkaan saaneet lippuja, mikä osoittautui erittäin hyväksi. Suuntasimme kulkumme Kielletyn kaupungin pohjoispuolelle olevalle alueelle ja jäimme pois Guloudajien metroasemalla. Siellä olikin varsin viehättävä ja eloisa hutongalue sekä huvialue ravintoloineen ja baareineen. Ainakin ensivaikutelma iltavalossa oli todella hyvä. Pysähdyimme heti Memory-nimiseen baariin, jossa oli erittäinen hyvä tunnelma. Hieman sellainen latinohenkinen ehkä sisustukseltaan. Alakerrassa oli tilaa 12 hengelle ja sitten oli sellainen pieni parvi, jossa istuskeli ihmisiä ja soitteli kitaraa. Muuten musiikkina soi sellaista rauhallista kiinan-, ranskan- ja englanninikielistä. Läppäripaikka työskentelyä varten, kultakaloja purkissa, kirjoja selattavaksi ja pari peliä pelattavaksi. Pikkuruinen baaritiski. Oluen ja baileysmaidon jälkeen siirryimme maistelemaan pu'erteetä, joka oli meille ihan uusi tuttavuus. Paikan isäntä kertoi meille englanniksi teestä, tarjosi kupposit ja valmisti sitten meille teepöydällään sekä raakaa, väriltään keltaista että kypsää, väriltään punertavaa. Mukavaa, että tällainen paikka tuli vastaan, mutta harmi, että vasta nyt. Olisi voinut käydä tällaisissa paikoissa teetä maistelemassa monta kertaa. Pu'ertee tuoksui makealle, mutta maistuu aivan toisenlaiselle aika voimakkaalle ja ehkä jopa karvaalle. Ei ollut kyllä kumpikaan noista oma suosikkini. Maku muuttuu vanhetessaan ja ehkä olisikin pitänyt maistella ikääntyneitäkin ihan kokeiluksi. Pu'erista on liikkeellä eri vuosikertoja ja ilmeisesti 30 vuotta vanhaankin teetä saa aika helposti. Hinta tietysti nousee iän myötä ja satovuosissa on eroa.

Näimme sitten lopulta Pekingin Rumpu- ja Kellotorninkin sekä ihmettelimme Hou Hain rannalla luistelijoita ja kelkkailijoita. Järven ympärille loisti neonvaloja ja musiikki raikui. Täältä kannattaisi tulla etsimään illan istuskelupaikkoja. Varmaan jostakin löytyy tanssilattiakin. Jazzbaari melkein nappasi meidät sisäänsä, mutta palasimme kuitenkin taksilla kotiin. Varmasti Pekingistä löytyy vielä paljon paljon mukavia kadunpätkiä, jolla ei ole tullut käytyä, mutta tämä alue on ainakin ihan keskustassa ja omasta mielestäni paljon mukavampi kuin esimerkiksi Sanlitunin baarialue. Ehkä täytyy vielä tänään piipahtaa siellä päivänvalossa. Harmi, että alue jäi väliin Tanun ja Miran kanssa.

30.1. Uuden vuoden juhlinta jatkuu

Kiinalaisen uuden vuoden, kevätjuhlan tai kiinalaisittain chunjien juhlinta jatkuu. Illalla paukkuivat ja räiskyivät taas melko tavalla, joko sen takia että oli perjantai tai sitten uuden vuoden viidentenä päivänä poksutellaan muutenkin enemmän. Erilaisia härkiä niin muovisia kuin kipsisiä näkyy ympäri kaupunkia patsastelemassa. Osa näyttää kyllä siltä kuin niitä oltaisiin lahtaamassa pihveiksi. Viime vuosihan oli apinan vuosi ja ensi vuosi on tiikerin vuosi. Muita ovat jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Kaikista noista elukoista saa kyllä sitten patsaita ja pehmoleluja aikaan.

Itse kävimme ihmettelemässä uuden vuoden juhlintaa Chaoyangin-puistossa, jossa oli myös huvipuisto. Poiketen aiemmista puistoissa siellä oli myös ruokakojuja ja muutamia yrityksiä esittäytymässä sekä Venäjän mainontaa. Vähän sellainen messutunnelma siis. Perinteisten leijona- tai lohikäärmeasuisten esiintyjien sijasta näimme puujaloilla käveleviä jonkinlaisia avaruusötököitä. Pallonheittelyä, ongintaa ja muuta sellaista huvitusta oli tässäkin puistossa tarjolla. Koska paikka oli sen verran iso, tuntui yllättävän väljältä. Puistojen anti tosiaan poikkeaa toisistaan. Joissakin puistoissa on enimmän perinteisiä kiinalaisia esityksiä, kun taas toisissa on enemmän muuta huvittelua. Itse en nyt tuosta Chaoyangista niin piitannut, vaan mieluummin olisin katsellut perinteisempää touhua.

Uuden vuoden ajankohta vaihtelee täällä vuodesta toiseen. Mikäli olen ymmärtänyt oikein vuosi vaihtuu talvipäivänseisauksen jälkeisen toisen uuden kuun aikaan. Vapaata on yleensä koko viikko, mikä on pisin yhteinen loma-aika Kiinassa. Siihen monet sitten yhdistelevät vähän lisää vapaata eli lomailevat jopa 2 viikkoa. Neliviikkoinen kesäloma tuntuu varmaan ihan epätodelliselta. Juhlinta loppuu 14. päivänä, jolloin vietetään lamppujuhlaa. Se olisi ollut mukava kyllä nähdä. Vuoden ensimmäinen päivä ajoittuu 21.1.-20.2. välille. Osa kaupoista on suljettu, sanomalehdet eivät ilmesty jne...

Uusi vuosi aiheuttaa täällä stressiä nuorille, kun se on pisin lomajakso ja tapana on vierailla sukulaisten tai ainakin vanhempien luona. Netissä on etsitty poika- ja tyttöystäviäkin esiteltäväksi vanhemmille, jottei näiden tarvitsisi olla huolissaan sinkkuudesta. Tietysti säännöt sovitaan ja maksetaan kunnon korvaus. Parit myös riitelevät kumman vanhempien luokse mennään, vai mennäänkö käymään molempien luona kiireellä ja kalliisti, jos sattuvat asumaan vielä kaukana toisistaan. Uutena ratkaisuna tänä vuonna oli China Dailyssä esillä, että kummankin vanhemmat voidaan kutsua kaupunkiin nuorten omaan kotiin juhla-ajaksi. Yksilapsisia perheitä on paljon, joten asia merkitys on suuri senkin tähden.

Uutena vuotena pukeudutaan uusiin vaatteisiin ja perinteisiä kiinalaisia nuttuja, erityisesti punaisia, on näkynyt ihmisten päällä ja lapsilla erilaisia keisariasuja. Dumplineita, pieniä taikinakääröjä, joissa on täyte sisällä, tehdään yhdessä perheen kanssa tai sitten ostetaan valmiina kaupasta tai mennään ravintolaan syömään.Erilaisissa kakuissa on yleensä jonkinlaista paputahnaa ja sitten riisipuuroa. Ne eivät ole mitenkään erityisen makeita. Ja nykyisin tietysti sipsien, cokiksen, karkkien ja viinien kulutus kasvaa kaiken aikaa. Kortteja annetaan, lahjoja vaihdetaan ja tehdään toivomuksia.

Uudenvuodenkuvia (nianhua) kiinnitellään seinille tai kai niitä voi ihan maalatakin. Kaloja on näkynyt paljon, sillä ne merkitsevät yltäkylläisyyttä ja vaurautta. Varmaan jotakin on tässä unohtunutkin uuden vuoden vietosta. Mielenkiintoista aikaa Kiinassa, mutta toivotonta matkustaa mihinkään, kun kaikki kulkuvälineet ovat tupaten täynnä. Ja taas tuolla ulkona poksahti.

29.1. Kiinalaisuuksia

-Jonottaminen on etuilua, rynnimistä ja riveilyä.
Jono muodostuu vähintään kolmen hengen levyiseksi ellei käytössä ole todella kapeita karsinoita. Lippuluukulla sitten pitää tunkea rahoja, kun edellinen on asioimassa muutaman muun sivusta kiilanneen kanssa tai kaupassa tunkea hedelmät suoraan vaa'alle kurkotellen kaukaa. TYhjään metroonkin kannattaa rynnistää tuuppien ulos tulevia ihmisiä.Ja joka paikkaanhan täällä melkein sitten jonotellaankin. Ennen kuin lentokonekin on kunnolla laskeutunut kannattaa tietysti hypätä keskikäytävälle jonottamaan, että pääsisi koneesta ulos.

-Juomat ovat lämpimiä.
Ruoan kanssa juodaan lämmintä vettä tai teetä.Jos tilaa muita virvokkeita tai olutta, ne tulevat huoneenlämpöisinä, ellei pyydä niitä erikseen kylminä.


-Aina löytyy vastaus
Kysymyksiin vastataan, vaikka vastausta ei tiedetä tai ymmärretä. vastauksena voi olla myös jotain ihan muuta asiaa. En tiedä, on harvinaisuus.Jokin asia voi olla aluksi kyllä ja hetken päästä ei.

-Sisällä on kylmä
Sisätiloissa ei ole lämmitystä, ei välttämättä ravintoloissa, teattereissa, museoissa yms Ruokailla voidaan ulkona talvisaikaankin. Takit päällä oleskellaan sisätiloissa ja alusvaatteet ovat paksuja.
Uusimmissa ja turisteille suunnatuissa paikoissa tietysti sitten lämmitelläänkin, jos varaa on.

-Liikennesäännöistä joustetaan
Kävellessä on pakko mennä päin punaisia, puikkelehtia autojen joukossa, jäädä odottelemaan kaistojen väliin, jos aikoo päästä eteenpäin. Autolla ajaessa pitää puikkelehtia kaistalta toiselle. Risteyksissä on liikennevalojen lisäksi myös liikennettä ohjaavia henkilöitä, mutta niiden suosituksista ei kannata turhaa piitata. Poliisit ajelevat vilkut päällä, vaikka eivät olisi hälytysajossa. Liikennettä ylitetään hillitä kaistojen välisillä aitauksilla.

-Eläimistä syödään kaikki osat
Ruokalistoilta löytyy kaikenlaisia eläimiä ja kaikkia mahdollisia osia päästä varpaisiin. Kalat tarjoillaan ruotoineen ja lihat usein luineen. Tosi järkevää oikeastaan hyödyntää ja syödä kaikki mahdollinen, eikä viskata jätteenä pois. Kasvisruokaa on helppo saada, koska listalla on aina paljon lihattomia annoksia. Joskus kiinalaisten voi tosin olla vaikeaa ymmärtää, että isonenä ei todellakaan halua yhtään lihaa. Perusannokset tuntuvat olevan ravintoloissa hyvin samanlaisia, mutta toisaalta on paljon eri alueiden keittiöitä ja tapoja maustaa ruokaa. Ihan erilaista ainakin Pekingissä kuin Suomen kiinalaisissa ravintoloissa.

-Ruoka jaetaan
Pöytään tilataan aina useita annoksia, jotka sitten jaetaan ruokailijoiden kesken. Puikoilla sitten napsitaan vaan kaikista kulhoista mieleisiä makupaloja. Usein ruokaa tulee sitten niin paljon, että sitä jää runsaastikin syömättä. Jämät voi pyytää mukaansa, jos haluaa. Riisiä voi tilata lisukkeeksi, mutta sen ajatellaan olevan erityisesti vatsan täytettä, jos on nälkä muiden ruokien jälkeen. Puikoilla tietysti syödään, mutta riisilusikkakin on yllättävän usein käytössä. Ja ruokaa tosiaan ryystetään ja maiskutellaan, viedään kippo suun alle jne..

-Pakkailua: ensiksi pussiin, sitten rasiaan, sitten pussiin
Pakkaaminen on melkoista tuhlailua. Suurin osa asioista on pakattu moneen kertaan. Aluksi pakataan karkki omaan pikku pussiin, jotta se voidaan laittaa pussiin muiden yksittäispakattujen karkkikavereiden kanssa, jotta iso pussi voidaan laittaa rasiaan, joka päällysteään muovilla.Jokainen vessapaperirullakin on tietysi omassa muovipussissa ison säkin sisällä. Hedelmät pakkaillaan kaupoissa kaikki omiin pussiin. Pusseja säästejään ainoastaan kassoilla, jossa kehotetaan käyttämään kestäviä kasseja eikä anneta muovikasseja. On varmasti ollut joku määräys korkeammalta. Laajentaa sitä voisi kyllä tuohon muuhun pakkailuun.

-Harjataan ja luututaan
Kauppakeskukset, metroasemat,hotellit ja muutkin julkiset tilat ovat täynnä siivojia, jotka harjaavat roskia pois ja myös pintapuolisesti luuttuleivat lattioita. Rievulla huidotaan myös kaiteita ja muita paikkoja, joita esimies on määrännyt. Tulee kai vähän kiiltävämpää, vaikka rätti olisikin jo tumma ja vesikin mustaa. Viemärit sitten voivatkin olla ihan tukossa tai penkin takana kokonainen pölyvuori. Märkä lattia -kylttejä riittää varoitukseksi.

-Reikä lattiassa
Useimmat vessoissa ovat reikiä lattioissa. Länsimaalaisten hotelleissa on kuitenkin yksinomaan pönttöjä, jotka ovat lisääntymässä täällä kaiken aikaan. Invavessoista löytyy yleensä pönttö. Paperia ei kuitenkaan ole, vaikka paperitelineet kyllä ovat. Omat paperit on siis hyvä olla mukana. Lattialla voi kyykistellä kuin puskassa olisi. Hyvä puoli lattiareiissä on se, että ne varmaan ovat hygieenisempiä kuin noi pöntöt. Eihän siinä tarvitse koskea mihinkään, mihin joku toinen on ollut kosketuksissa. Pöntöissä istumarengas voi olla rikki, ne voivat olla likaisia jne..

-Tuijotellaan
Ihmiset ja varsinkin lapset jäävät avoimesti tuijottelemaan. Ei pelkästään isonenäisiä valkoihoisia, vaan myös kaikkea muuta kummallisen näköistä. Ilman mitään estoja voi tietysti napsia kuviakin ja vähän vaikka naurahdella.

-Kiellot ovat rikkomista varten
Jos kulku on kielletty tai valokuvaaminen ei ole sallittu, on varmaa, että salamat läiskyvät ja kiinalaiset etenevät oikopolkua pitkin välittämättä harvinaisista kasveista, jotka jäävät jalkojen alle. Tämän takia asioista pitää kuulutella monta kertaa, rakentaa kunnollisia esteitä tai ennen kaikkea palkata laumoittain valvovia silmiä.

-Homma hoidetaan
Jos kiinalainen tai kiinalaiset ovat päättäneet hoitavansa homman, se sitten kyllä tehdänkin. Voidaan soitella tuttaville, sukulaisille, hankkia tavaroita joistakin jne.. Jos asiaa ei ole mahdollista tehdä, sitten pahoitellaan oikein kovasti ja tarjotaan toisia vaihtoehtoja. Toisaalta joskus voi olla ikävää, että kiinalainen luulee tietävän paremmin kuin sinä itse, mitä todella haluat ja mikä on sinulle on parasta. Tälläiseen palveluun törmää ennen kaikkea tietysti siellä, missä on tärkeää ja hyödyllistä pitää isonenät tyytyväisinä. Muissa paikoissa saattaa käydä niin, että homma ei vain hoidu tai onnistu, mutta siitä ei viitsitä sitten ilmoittaa tai keksitään joku ihmejuttu ratkaisuksi.

-Kopioinnin juhlaa
-Kaikesta on tarjolla kopioita ja itse voi kopioittaa lisää. Tarjolla on jäljitelmiä Nikesta, Adidaksesta, Lacosteesta,,, DVD-levyjä, musiikia... Sitten on ihan omia huonekaluja Keialla, kännyköitä Nokirilla jne... Mallikappaleista voi teettää lisää vaatteita ompelijalla. Coctaileja ja leivonnaisiakin jäljitellään. Ulkoasu voi olla oikea, mutta maku sitten kertoo totuuden.

-Päällä kiiltoa, sisällä mätää
-Pinnat voivat olla kiillotettuja ja kunnossa, mutta rakenteet mitä sattuu konkreettisesti rakennuksissa ja kaikissa muissakin asioissa. Vikahan on korjattu, kun laitetaan vähän lisää maalia tai suihkautetaan tuoksuja.

Kuva: Ihmettelin, kun tuntui vetävän kamalasti ravintolassa. Vedin verhoa syrjään ja sieltähän se syykin paljastui. Seinän ja ikkunan välissä oli oikein kunnon rako ulos asti.

-Kultaa ja punaista
Onnen värit ovat täällä ovat punainen ja kulta ja sen kyllä hommaa erityisesti sisustuksesta ja koristeista. Muuten uskomukset ja symbolit ovat arjessa läsnä.

-Tingi, tingi, tingi
Suurimmassa osassa paikoista voi ja pitää neuvotella hinnoista erityisesti turisteille suunnatuilla markettialueilla myyjä voi sanoa hinnaksi mitä tahansa. Täältä löytyy tukuittain oppaita, lippujen välittäjiä, hierojia, autonkuljettajia jne, joiden kanssa voi neuvotella kelpo hinnan.





On mukavaa, kun on samassa kaupungissa pitkään ja voi käydä paikoissa useaan kertaan. Tänään vierailin Kielletyssä kaupungissa toistamiseen. Jostakin syystä mielessäni oli siitä niin haalea kuva. Tällä kertaa siellä oli tietysti mustapäitä armeijoina liikenteessä, mutta sivureittejä pääsi kyllä hyvin kuljeskelemaan. Kielletty kaupunki ei kuitenkaan nytkään sytkähdyttänyt suuresti. Mietiskelin siellä, että se saattaa johtua mm. seuraavista syistä: Useimmiten tila on muurilla tai seinillä rajattu, joten itse ei voi hahmottaa olevansa suurella alueella.Yhdellä kertaa avautuvat tilat ovat siis loppujen lopuksi aika pieniä.Rakennukset eivät ole massiivisia, eivätkä siinä mielessä tunnu suurilta. Rakennustyyli, kattojen kuviointi ja muoto ovat sellaisia, joita näkee täällä muutenkin. Ne eivät siis puhuttele muodollaan, erityisvärityksellään jne. Alue ei tunnu vanhalta, sillä siellä näkyy tuoretta sementtiä ja keskeisten rakennusten maalit hohtavat uutuuttaan.Hämmästyttävintä oli ehkä ajatella, että Kielletyn kaupungin osissa on tosiaan asuttu ja vielä viime vuosisadan alussa.Eniten kummastuttaa ulkotilojen runsaus ja sisätilojen koleus. Kylmät ovat olleet oltavat. Esillä olevat esineet ovat tietysti hienoja, mutta sekin on kuin muissa museoissa. Kellokokoelma olisi hieno, jos kellot olisivat käynnissä ja näkisi, kuinka ne oikein toimivat.

28.1.Beijing Night Show-pukuloistoa

Aamulla olo taas tukkoisen huono. Ilmeisesti retkeily Kesäpalatsissa ja tuhti hot pot -illallinen olueineen Sepon, Santerin, Mikon ja Saijan oli sitten liikaa. Päivän ohjelmanumeroksi muodostui kampaajalla käyminen. Strategian hiomiseen vierähtikin pari tuntia. Päätin, että ihan halpaan ja paikalliseen paikkaan en halua mennä, koska mahdolliset täikammat ja muut poppa-aineet eivät kiinnosta edes yhden kokemuksen vertaa. Toisaalta huippusalonkikaan ei houkuttele, jos innostunut kiinalainen päättää tehdä jonkin uudenlaisen kokeluin, joka näyttää hyvältä vain 2 tuntia. Sitä paitsi niissä hinnatkin ovat korkeammat kuin Suomessa. Päätin mennä jonkinlaiseen keskitason paikkaan, mutta kuinka löytää sellainen.Lähdenkö vain ulos ja kävelen sitten sisään johonkin salonkiin? välttääkseni mahdollisuuden, etten löytäisi yhtään soveliasta paikkaa, tartuin Time Outiin ja rupesin etsimään kampaamomainoksia. Lähistöltämme löytyi reilun puolen tunnin tutkimisen jälkeen pari paikkaa, jotka näyttivät varteenotettavilta. Täällä on muuten tosi turhauttavaa yrittää löytää paikkoja osoitteiden perusteella. Mainoksissa ja esittelyissä osoitteet ovat pinyniksi, mutta niitä ei voi sellaisenaan kirjoittaa netissä oleviin karttaohjelmiin, jotka toimivat kiinalaisin merkein.Kiinalaiset merkitkään eivät välttämättä kyllä auttaisi, koska niitä ei itse osaisi oikein kirjoittaa, mutta ainakin taksikuski saisi niistä selvää ja niiden avulla voisi nimiä vertailla. Sijaintia tarkentaa usein vain kaupunginosa, district, mutta siitäkään ei ole paljon apua, koska ne ovat niin isoja. En ymmärrä, miksei suurempia teitä, risteyksiä tai muita maamerkkejä voisi käyttää hyväksi tai lisätä vaikka karttoja ohjeisiin tai noihin lehtisiin tai jakaa noita isompia kaupunginosia pienempiin. Lopullinen löytäminen voi olla vielä oma projektinsa, sillä samassa osoitteessa voi olla useita korkeita taloja, kummallisia sisäpihoja tai takakujia eikä tietenkään mitään opasteita.

Päädyin Carrefourin yhteydessä olevaan Salon 88-nimiseen paikkaan, joka mainosti itseään kansainvälisenäkin. Pääsiin heti roikuttamaan päätäni lavuaarissa ja sitten leikkaukseen. Olin hieman varuillani, joten pyysin vain pientä lyhennystä. Siinä sitten englantia taitava mies napsi hiuksia välillä vihellellen ja kiinalaistäti rullat päässä tuijotti vieressä. Asiakkaita tuntui riittävän, vaikka perinteisesti näin uuden vuoden aikaan onkin kai epäonnekasta tehdä uutta. Muutosta päässäni ei juurikaan huomaa kuin pienenä siistiytymisenä, mutta itsestä tuntuu isommaltakin muutokselta. Jos olisin täällä pidempään, menisin kyllä uudestaan ja antaisin vähän ronskimmin leikata. Hyvä kokemus ja uskallankin suositella tuota Salon 88:a. Lasku oli 38 yuania eli noin 6 euroa.Kampaajalla käynti on kyllä aina jotenkin jännittävää,varsinkin ulkomailla. Lopputuloskin voi olla niin monenlainen ja pitkäkestoinen vaikutuksiltaan.

Muuten päivä meni sitten rauhallisesti lajitellessa kuvia, suunnitellen tavaroiden pakkausta ja venytellen elokuvan äärellä. Saisi kyllä tämä olo parantua lopullisesti, jotta pääsisi taas kunnolla liikkumaan eikä tarvitsisi yskiskellä. Ikävästi vielä päivät vähenevät. Se on jo sinänsä todella harmillista ja tämä olo tekee sen vielä tylsemmäksi.

Illalla menimme Sepon kanssa kuitenkin suunnitelmien mukaan Santerin ja hänen suomalaisvieraidensa Mikon ja Saijan kanssa katselemaan Beijing Night Showta. Taksikuskille paikka oli tuntematon ja lipussa huono ohjeistus. Onneksi kuitenin oman kartan avulla pääsimme hyvin perille. Santerin poppoo oli vähän enemmän kierrellyt ja jopa tavannut taksikuskin, joka oli sanonut, ettei tiedä, missä paikka on. Hämmästyttävää, yleensähän täällä lähdetään vaan ajelemaan. Ennakko-oletuksena mainosten ja kommenttien perusteella minulla oli, että näkisimme oopperaa, kung fua, akrobatiaa jne.. eli kaikenlaisia ohjelmanumeroita vuoron perään. Illan aikana kuitenkin paljastui, että kyseessä oli kertova tanssiteos, jossa pääpaino oli valoilla ja näyttävillä puvuilla ja välillä oli sitten mausteena edellä mainittuja taidonnäytteitä. Esitystä seurailtiin pöydästä nautiskellen samalla teetä ja vodkaa kunnon slaavilaiseen tyyliin. Siis meidän pöydässämme.Kalliimpiin lippuihin olisi kuulunut myös ruokailu. Muutamaan pöytään näytettiinkin ennen esitystä tuovan pieniä ruoka-annoksia laatikkoon pakattuna. Luulin, että meilläkin olisi ollut ruokaa, mutta eipä sitten ollut. Täällä ei kyllä koskaan tiedä, mitä oikein tapahtuu. Joka tapauksessa viihdyttävä kabareemainen esitys, mutta akrobatiasta, kung fusta tai oopperasta ei kyllä näe, vaan niitä varten pitää toisiin esityksiin.Hyvä paikka nähdä suuria tanssijaryhmiä ja koreita asuja. Ylivoimaisesti hienoin osuus oli kasvojenvaihto, jota en ole aiemmin nähnyt. Lavalla olevalla tyypillä vain yhtäkkiä vaihtui naama/naamio toiseksi ja sitten taas toiseksi ja välillä omiksi kasvoiksi ihan itsestään. Show'n jälkeen kohosimme 65.kerroksen China-baariin Park Hyatt-hotelliin, jossa olimme jo Sepon kanssa kerran käyneetkin. Tällä kertaa oli tosi saasteista tai sumuista ja näkymät olivat todella huonot. Nautiskelimme lasilliset rauhassa ja puhuimme kiinalaista ja Kiinasta. Sepon kanssa kävelimme sitten kotiin, sillä ajattelimme yöunien olevan hyvää lääkettä lopulliseen toipumiseen, mutta muut jatkoivat vielä Buddha-baariin.

27.1.Kesäpalatsissa

Räisk!Pauks!Pumpum! Kyllä räjähtely jatkui vielä eilen illallakin, mutta paljon vähäisempänä. Parhaillaankin jossain pamahti. Peking on höllentänyt tulitussääntöjään, mutta tiukat ne ovat paikallisten mielestä silti. Vain sunnuntaina ja maanantaina sai paukutella koko päivän ja loppuina 8 tai 10 päivänä saa räjäytellä vain klo 19-24.00.

Räjäyttelyn lisäksi ohjelmat puistoissa jatkuvat koko viikon. Tänään suuntasimme Sepon kanssa Kesäpalatsin alueelle. Siellä näimme heti alkuun lohikäärmetanssia. Lohikäärmeet räpyttelivät veikeästi silmiäänkin samalla kun taituroivat erilaisia temppuja. Lohikäärmeiden jälkeen meitä viihdytti pekingiläisen oopperan amatöörit. Kyllä mummoja jammailutti ja jalka nousi koreasti. Joillakin oli hilpeä aasiasustekin. Harmi kyllä esitykset loppuivat aika nopeasti. Ilmeisesti ne keskittyvät aamupäivään. Kesäpalatsin alueelta puuttui markkinameininki muuten-onneksi.

Saimme tutustua melko rauhassa valtavaan puistoalueeseen temppeleineen. Siihen kuuluu iso järvikin, jonka jäällä ihmiset kävelivät sulista paikoista piittaamatta. Kesäpalatsi on rakennettu 1700-luvun alkupuolella (Oing-dynastian aikana siis), mutta englantilaiset ja ranskalaiset sivistyneinä valloittajia tuhosivat sen aika perusteellisesti toisessa oopiumsodassa ja bokserikapinassa (1900). Sittemmin rakennukset on kunnostettu tai rakennettu uudelleen ja paikka laitettu muutenkin kuntoon. Tosin mukavaa keskeneräisyyttä ja kulumista on näkyvissä. Alueella sai vähän kiipeilläkin ja ylhäältä kukkulalta avautui sitten hienoja maisemia. Saasteinen sumu heikensi vain valitettavasti näkyvyyttä. Vaikka puistossa käy varmasti paljon turisteja, se ei kuitenkaan tuntunut erityiseltä pyydykseltä; katot eivät kimallelleet eikä hihoissa roikkunut cokiksen tai postikorttien myyjiä. Toki myymälöitä oli, mutta niissäkin oli ihan kohtuulliset hinnat ja tavaroita, joita myös kiinalaiset ostivat. Ei siis pelkkää turistirihkaamaa. Muutenkin Kesäpalatsi tuntui sellaiselta, että siellä oikeasti käydään ja ollaan sen itsensä vuoksi eikä vain siksii, että se olisi yksi must see -kohde Pekingin alueella.

Itse pidin Kesäpalatsin alueesta kovasti. Siellä näkee ja kokee hyvin kiinalaisen puiston temppeleineen ja kivipolkuineen. Kesällä voisi vetäytyä puun alle lueskelemaan ja nauttia eväistä. Järvellekin voisi mennä veneellä. Lämpimästi suosittelen kyllä visiittiä siellä. Kun seuraavan kerran tulen Pekingiin on se myös listalla.

Kun palasimme metrolla kotiin, Seppo sai pienen fanin. Poika napitti Seppoa, yritti isän opastamana sanoa englanniksi jotakin ja tuijotti kännykkää innokkaasti. Oliskohan ollut ikää jotain 4 vuotta. Tätä jatkui koko matkan ajan, mikä on kummallista. Lapset jäävät täällä usein tuijottamaan ja välillä näyttävät pelästyvän meitä valkoisia jättiläisiä, mutta useimmiten kyllästyvät ihmettelyyn melko äkkiä tai sanovat vain helou helou ja hymyilevät ujosti tai kikattavat reippaasti.

Näin uuden vuoden aikaan on metrossa näkynyt harvinaisen paljon lapsia ja vammaisia. Ilmeisesti nyt on aikaa sitten reissata heidänkin kanssaan kotikulmien ulkopuolelle. Lapsia kannetaan täällä sylissä. Muutamia taitettavia rattaita olen nähnyt, mutten yksiäkään vaunuja. Niiden kanssa liikkuminen olisikin kyllä kaikkea muuta kuin kätevää. Hyvin näyttävät vekarat kulkevan käsivarsilla ja vähän isommat joskus reppuselässäkin.

Kiipeily ja kävely tuntui vähän raskaalta. On kyllä kunto tässä rapistunut täysin. Onneksi sentään aivastelu ja köhiminen on tänään ollut vähäisempää. Taidan selättää viirukset lopultakin.

Uskomatonta ensi viikolla tähän aikaan olen jo lähestymässä Helsinkiä. Aika on kyllä mennyt uskomattoman nopeasti. Mielelläni jäisin tänne vielä pidemmäksi aikaa varsinkin kun tässä on sairastellessa mennyt yli viikko. Muutenkin tässä on alkanut päästä vasta käsiksi näihin kiinalaisiin tapoihin edes vähän.

26.1.Härän vuosi on alkanut

Kyllä se paukuttelu eilen jatkui ja kiihtyi puoltayötä kohti. Joskus varttia vaille kaksitoista alkoi näkyä yhä enemmän ihan tavallisia perusraketteja. Ilotulittelu jatkui lakkaamatta ainakin puolisen tuntia. Joka puolella räjähteli erilaisia raketteja ja äänivyöry oli uskomaton. En koskaan ennen ole kuullut tai nähnyt moista. Koska en mikään rakettifani ole, onnistuin sitten nukahtamaan. En siis tiedä tarkkaan, kuinka kauan tulitus vielä jatkui. Hassua oli, kun ei tarvinnut kääntää päätään taivasta kohden, sillä maasta ammutut raketithan sitten räjähtelivät jo meidän ikkunoiden korkeudessa.

Tänään ei ole onneksi enää paukkunut, vaan juhlinta on jatkunut muuten. Kävimme Sepon kanssa ihmettelemässä juhlintaa Ditan-nimisessä puistossa, jonne oli 10 yuanin pääsymaksu. Santerilla kavereineen oli juhlinta eilen venähtänyt aikaiseen, joten he eivät tulleet sitten mukaan. Puisto oli muuttunut todelliseksi markkina- ja karnevaalipaikaksi. Tuli vähän vappu mieleen. Palloja heittelemällä, purkkeja kaatamalla, naruja vetämällä ja monella muulla tapaa olisi voinut saada itselleen jättinallen tai jonkin muun pörröturrikan. Myynnissä oli peruukkeja, naamareita ja hyrriä. Käärmenaisia olisi voinut ihailla teltoissa. Sinne tänne oli ripoteltu esiintymislavoja, joissa tanssijat ja laulajata esiintyivät ja houkuttelivat välillä yleisöäkin mukaan. Mielenkiintoisin oli lohikäärme-esitys. Kaksihenkiset lohikäärmeet tekivät kaikenlaisia akrobaattisia temppuja eivätkä tyytyneet vain heiluttelemaan päätänsä tai nostelemaan käpäliään. Rummutustakin oli.

Lohikäärmelavan luona oli onneksi väljempää ja esityksiä pystyi seuraamaan melkein rauhassa. Muuten puiston pääkäytävät oli ihan täynnä iloisia mustapäitä ja eteneminen sujui virran viedessä. Ei kovinkaan miellyttävää. Hieno kokemus nähdä härän vuoden juhlintaa, mutta himpun ahdistavaakin. Puistojuhlat jatkuvat koko viikon, joten pitänee kuitenkin käydä tutustumassa toiseenkin puistoon. En nimittäin tiedä, onko meno samanlaista joka puistossa. Kahden kokemuksen perusteella voisi sitten vetää varmempia johtopäätöksiä...

Hassua oli se, että alueella ei ollut oikeastaan mitään ruokaa myynnissä, vaikka täällä kaikenlaisia snackseja on yleensä tarjolla. Nälkäisinä menimme läheiseen pikaruokatyyppiseen kiinalaiseen ravintolaan, jossa olivat sitten systeemit sekaisin. Saimme aluksi tilaamia annoksia kolminkertaisina ja sitten paria annosta emme saaneet ollenkaan. Liiat ruoat kyllä vietiin pois. Täällä on tapana jättää pöytään tilauslomake, johon tarjoilija sitten merkkailee tuomansa annokset. Tässä paikassa merkintöjä ei tehty. Koska kahta annosta ei kuulunut kohtuulliseen aikaan, pyysimme laskun. Siinä oli tietysti kaikki laskutettu. Olimme pyytäneet laskun salivastaavalta tai pomolta vaikuttaneelta tyypiltä. Osoittelimme hänelle lautasia, joita oli neljä. Laskussa oli veloitus 6 annoksesta. Hän sitten osoitteli ruokailulautasiamme eikä suostunut tajuamaan, että kahta annosta ei ole koskaan tullut. Puuttuvat ruoat olivat keittoja eikä meillä ollut yhtään keittolautasta pöydällä. Alkoi vähän risoa moinen ymmärtämättömyys varsinkin, kun tyyppi oli aluksi englanniksi kysellyt, kuinka voisi auttaa. Noh, se olikin ainut sitten mitä oluen lisäksi taisi osata. Heittelin vihaisen oloisesti seteleitä pöydälle ja takin niskaani. Kiinalainen alkoi sitten vähän siinä kauhistumaan. Samalla hetkellä toinen puuttuvista keitoista saapui, ja tyyppi taisi päästä lopultakin tilanteen tasalle. Sorry, sorry, sorry tuntui ryöppyävän loputtomiin ja väliin jotakin mongerrusta ja later. Saatiin sitten 20 yuania takaisin. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka tilannetta käsiteltiin myöhemmin kiinalaisten kesken ja kuinka noloa se oli tuolle hepulle.Olivat kämmäilleet viereisen pöydänkin tilausten kanssa, joten ei siis ilmeisesti harvinaista.

25.1. Räjähtelyä ja tulittelua

Koko päivän on paukkunut ja jyrähdellyt. Ihan kuin sota-alueella olisi tai niin ainakin kuvittelen. Meteli on kiihtynyt kaiken aikaa ja nyt jopa taivaalla näkyy väriläiskiäkin silloin tällöin, kun vilkaisee ulos täältä 23. kerroksesta. Parvekkeen oven avaaminen tuo korvia vihlovan äänivyöryn sisälle asti. Kyllä pahat henget nyt saavat kunnolla kyytiä. Uskaltauduimme Sepon kanssa äsken käymään ihan ulkona asti. Melkoisia kiinanpommimattoja ja muita räjähteitä siellä kaduilla sytytettiin tuleen. Yhden normaalin tulituksen kesto oli kellolla mitattuna yksi minuutti. Kädet piti laittaa korville silloin tällöin ja valita kulkureitit huolellisesti. Pommien jäänteiden päällä sai sitten kyllä talsia-riittää harjoille töitä. Muutamassa paikassa oli vaahtosammuttimia valmiusasemissa, ja maastopukuisia miehiä käveli vastaan kypärät päässä ja termospullot käsissä. Saas nähdä, kuinka kauan tykitys jatkuu. Aika kaamea olisi tällainen äänimaisema. Huomenna alkaa härän vuosi ja toivottavasti juhlinta jatkuu ilman pommittelua.

Rotan vuoden viimeisen päivän kunniaksi sain kadonneen ääneni takaisin ja muutenkin olo tuntuu paremmalta. Höyrysaunasta hain jälleen apua yskösten irroitteluun. Huotarin ja Seppälän kirja Kiinan kulttuurista lähenee loppuaan, ja dynastiatkin tuntuvat jääneen jotenkin mieleen. Kaikenlaista kiinnostavaa olisi kyllä Kiinasta vielä luettavana ja koettavana. Evästystä haimme läheisestä muslimiravintolasta. Tilasimme kuvien perusteella bambuannoksen ja kasvissekoitusannoksen ja saimme kiinankaalia ja kananpaloja. Onneksi sentään mausteinen naanmainen leipä oli hyvää.

23-24.1. Lepäily jatkuu

Tauti pitää vieläkin kourissaan, ja nenäliinoja kuuluu kaiken aikaa enemmän.
Päivät ovat kuluneet pääasiassa neljän seinän sisällä. Välillä äänikin hävisi kokonaan. Sehän onkin sitten hyvä syy, ettei ole tullut tätä blogiakaan päivitettyä. Mieli on kuitenkin tehnyt tehdä pieniä retkiä talon ulkopuolellekin. Samalla on voinut tehdä taas havaintoja kiinalaisista tavoista.

Kaupan kassalla laite ei saanut selvää viivakoodista jauhopussissa, joka on muuten sellainen kangaspussi, jossa on kantokahva. Myyjä yritteli siinä oikoa viivakoodia ja uskaltautui lopulta naputtelemaan sen. Ei osunut oikeaan ja nosti säkin kassan alle. Ilmeisesti ei voinut soittaa yhdelläkään myyjälle, joita on joka hyllyn päässä ja välissä, tarkistaakseen hinnan saati sitten hakea itse uutta jauhosäkkiä. Olisi sekin onnistunut siinä ajassa, kun oikoi huonoa viivakoodilappua. Käytiin seuraavana päivänä kaupassa ja kas kummaa siellähän jauhopussi oli takaisin hyllyllä tai sitten toinen sellainen, jossa on kelvoton viivakoodi.

Silkkimarketin Fashion Tailor Shop osoittautui varsin hyväksi paikaksi toisin kuin Liza Tailor, jossa palvelu oli erittäin huonoa ja työnjälki surkeaa. Osittain se johtui varmaan tästä uuden vuoden alusajasta, jolloin on ilmeisesti kauhea kiire. Kankaat tuntuivat olevan silkkimarketissa samantyyppisiä ja -laatuisia kuin Lizalla. Mitat otettiin huolellisemmin ja sain perusjakun sovitukseen seuraavaksi päiväksi. Hintaa jakulle tuli ilman suurempaa tinkimistä 520 yuania eli noin 64 euroa. Vähän liian napakka ja napit voisivat olla alempana, mutta muuten hyvä peruskäyttöön. Koesovituksen jälkeen haluamani muutokset tehtiin nopeasti ja huolellisesti. Sairas olotila laski omaa tarkkaavaisuutta.

Vaatteiden teettämisestä on kyllä nyt sen oppinut, että tärkeintä on itse tietää, mitä haluaa. Nämä perusompelijat tekevät sen, mitä pyytää mutta heidän oma ehdotuksensa voi olla mitä sattuu. Liikkeissä on yleensä kuvastoja, mutta itse voi tuoda vanhoja vaatteita tai kuvia malleiksi. Kaikki haluamansa yksityiskohdat pitäisi muistaa sanoa tarkasti tilausta tehdessä. Yllättävän vaikeaa oli itselläni ajatella napin paikkoja yms pieniä, mutta tärkeitä seikkoja. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut käydä parissa kaupassa sovittamassa vaatteita ja poimia niistä ne jutut, jotka haluaa omaan vaatteeseensa. Taloudellisesti kannattavaa voisi olla kiertää useita räätäleitä ja pyytää tarjouksia, että saa käsityksen hintatasosta. Samalla voi vertailla kankaitakin. Joka tapauksessa tuota Silkkimarketin sopukkaa voi suositella peruspaikkana. Jos haluaa teettää vaatteita laadukkaista kankaista, kannattaa etsiä ammattimaisempia paikkoja. Esimerkiksi Silkkimarketin lähistöllä on kaksi räätäliä, jotka näyttäisivät ainakin ulkoisesti laadukkaimmilta. Toinen niistä on Take5-ravintoloasta eteenpäin Dongdaqiaon ja Guanghuan kulmauksesta ja toinen Jianguomenin varrella (pohjoispuolella) Guomaon ja Silkkimarketin välissä. Taisi olla jonkin hotellin vieressä.

Teekaupoista en ole tainnutkaan kirjoittaa. Niitä on täällä paljon. Monessa niistä voi myös maistella erilaisia teelaatuja. Kaupat ovat hyvin erikokoisia ja valikoimat vaihtelevat. Silkkimarketin vastapäätä on pienempi teekauppa, jossa olemme asioineet muutaman kerran. Hauskaa, kun myyjä tunnistaa meidät. Harmi vaan, kun teetä pitäisi ostaa aina vähintään 50 g. Pienempiä annoksia eivät suostu myymään. Tai varmaankin, jos ostaisi paljon ja kalliita samasta paikasta. Teenhinta vaihtelee ihan älyttömästi 50 g maksaa 2-200 yuania. Kalliimpiakin on tarjolla, mutta ei nyt ihan joka paikassa.Itse olen ostanut oolongia ja vihreää teetä, jotka ovat maksaneet 20-50 yuania, ja ne ovat ainakin omaan suuhun olleet ihan miellyttäviä. Tosin vihreää teetä on tietysti niin montaa lajia ja valmistaminen vaikuttaa todella paljon makuun, joten siinä mielessä hinnan avulla ei voi valintoja tehdä. Teenurkkauksia on myös muiden kauppojen yhteydessä ja teekauppaketjujakin on. Jasmiinitee on täällä erittäin suosittua ja sitä sitten tietysti tuputetaan isonenillekin aina. Maliando-nimisen kadun liepeillä läntisen rautatieaseman lähellä on teekauppoja loputtomiin. Teetä ihan vain lasipurkeissa (lähinnä vanhoilla ihmisillä) tai termoskannuissa tuntuu ihmisillä olevan aina mukana.

Teetä nautiskelimme Sepon kanssa silloinkin kun seurasimme pekingiläistä oopperaa Huguang Guildissa. Teatteri oli hieno 1800-luvulla rakennettu värikäs pihatalo. (Se sijaitsee Hepingmenin metroasemalta etelään seuraavan suuren tien risteyksessä.) Esiintymislavan eteen oli aseteltu pöytiä ja tuoleja. Ooppera johtaa ajatukset ehkä vähän harhaan, sillä täällä siihen kuuluu mm. akrobatiaa ja pantomiinia laulun lisäksi. Yksittäisen teoksen sijasta on tavallista esittää otteita eri teoksista tai pieniä yksittäisiä esityksiä. Meidän iltanamme hauskinta oli seurata taidokasta pantomiinia. Esiintyjät olivat pimeässä huoneessa ja yrittivät väistellä miekkoineen toisiaan. Laulua oli sellaista vinkunaa, josta ei kauaa jaksa nauttia. Rumpumusiikkikin oli aika raastavaa korville: tuli mieleen 10 innostunutta tenavaa, jotka hakkaavat kattiloita ja kattilan kansia yhteen kaikin voimin. Kasvojen ja naamioiden vaihtoa olisi ollut mukava nähdä, mutta sellaista ei nyt ollut ohjelmassa. Esiintyjien kasvot oli kyllä maalattu upeasti ja asuisa oli värejä, jotka kenties noudattelivat perinteistä symboliikka: punainen=hyvä, valkonen=viekas jne...
Taide-esityksistä voi nauttia myös Lao She:en teehuoneella, joka oli myös vaihtoehtona. Täytynee vierailla ensi kerralla siellä. Matkailijoille mainostetaan eniten Liyuanin teatteria, jonne saa helposti lippuja. Se on kuitenkin sisustukseltaan täysin uusi uusi ja ilmeisesti keskittyy nimenomaan matkailijoiden viihdyttämiseen. Huguang Guild Hallin lisäksi Pekingissä on pari muuta vanhaa teatteria Prince Gong Mansion ja Zhengyici teatteri, jotka varmasti itsessäkiin ovat vierailemisen arvoisia kuten oli toi meidän Huguang. Uudemmissa puitteissa perinteisistä esityksistä voi nauttia Chang'anin Grand teatterissa ja uudessa esittävien taiteiden talossa.

Matkustaminen Kiinan länsiosiin junalla kiehtoo entistä enemmän. Siellä olisi niin toisenlaista. Maisemat vaihtelisivat erämaasta vuoriin ja ihmistenkin elämäntyyli olisi varmasti hyvin toisenlaista. Parasta matkustusaikaa olisi kevät tai syksy. Nyt oma kokemukseni Kiinasta on hyvin pääkaupunkikeskeinen. Näin lepäillessä on hyvä suunnitella ja ajatella kaikenlaista.

20-22.1. Köhinää ja tirskuttelua

Pari päivää on vierähtänyt sohvalla yskiskellessä ja lepäillessä. Kuiva ja saastunut ilma eivät ainakaan vauhdita toipumista.Eilen näkyvyys oli todella huono. Enää en ihmettele, miksi ilmankostuttajia on runsaasti tarjolla. Alakerran höyrysauna tuntui ihan miellyttävältä suurelta kostuttajalta. Ulkona liikuskelu on rajoittunut kaupassa pistäytymiseen ja syömiseen. Sisällä liikunta on ollut vain venyttelemistä. Eilen kävimme syömässä Tiananmenin eteläpuolella olevalla hutonkialueella Sepon kaverin kanssa, joka oli ollut luotsaamassa Finnairin lentokonetta tänne Pekingiin. Mukavaa oli jutella lentäjän työstä ja kaikesta muusta. Työ kyllä vaatii keholta aikamoista sopeutumista. Kohdepaikoistakaan ei ehdi juuri nauttia.

Toissapäivänä kävimme Sepon kanssa hakemassa energiaa Take5:sta, joka on suomalaisravintola tai ainakin suomalaisomistuksesta. Ruokalista oli lähinnä europpalainen tai kansainvälinen:pastaa, pizzaa, pihevejä, tacoja, ruotsalaisia lihapullia ja lihiksiä.. Suomalaisuudesta kertoi yksi kirjahylly, joka oli täynnä suomenkielisiä kirjoja,lähinnä käännöskirjallisuutta. Niin ja Iltasanomat huikeine lööppeineen.Varsin mukavasti sisustettu paikka ja lämmin sisältä. Lohisalaatti oli runsas ja maukas.En jäänyt kaipaamaan Suomen lippuja, Iittalan astioita, hirviä tai joulupukkia.

Ajatukset ovat kiitäneet pitkin Kiinaa, kun olen lukenut junamatkailijan kirjaa imeskellen kurkkutabletteja.Välillä olen vähän petrannut wordin ja excelin taitoja sekä sivistänyt itseäni etsimällä mm. tietoa sitruunan ja etikan käytöstä siivouksessa ja kertaamalla ensiapuohjeita. Aika metka verkosto tuo internetti. Vaikka lötkötellessäkin päivät ovat hurahtaneet, olisi nyt kyllä ihan mukava päästä taas täysiin sielun ja ruumiin voimiin.

Tässä on tullut samalla itse todettua kuinka helppoa on asua vieraassa maassa täysin eristettyä elämää. Tajusin, että en ole käynyt yhtään keskustelua kiinalaisten kanssa. Harmi kyllä. Jos osaisi kiinaa, voisi helposti jutella vesikanisterin tuojien, siivoojien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tiestysti englanniksikin voisi käydä keskusteluja, mutta sellaisia luonnollisia kohtaamisia ei ole vielä tullut. Tässä alkaa samalla samaistua sellaiseen maahanmuuttajan elämään, johon kuuluu satelliittikanavat, tutun ruoan kokkailu, omanmaalaisten tapaaminen... Helposti sitä voi elämä rajoittua vain neljän seinään sisään ja ruokakaupassa käyntiin, varsinkin jos on lapsia tai vanhuksia huollettavana.

Aluksi tuntui ihan kummalliselta, kun ei osannut kiinaa ja oli kova into oppia sanomaan jotakin. Nyt tuntuu ihan normaalilta, että kommunikointi on elehtimistä käsillä, hymyillä, puhetta, jota ei ymmärrä... Samalla huomaan, kuinka myös motivaatio opiskella kieltä laskee, kun huomaa kuitenkin selviänsä jollakin tapaa arkielämästä. Oma sanavarastoni on hyvin suppa: ni hao, xiexie... Hankaluutta tuovat kiinan omat äänteet ja toonit. Vaikka melkein sanoisi oikein, ei kiinalainen välttämättä ymmärrä. Lisäksi muuria luovat myös kielen erilainen käyttö ja tavat esittää asioita.Jos kuitenkin olisin itse täällä pitempään, haluaisin opiskella kiinaa, mutta ymmärrän nyt paremmin, miksi kielen opiskelu voi helposti jäädä niin Kiinaan muuttavilta kuin muiltakin.

Juhla-aika lähestyy.Sunnuntaina on uudenvuodenaatto. Saas nähdä, kuinka täällä silloin paukkuu ja rätisee.Kiinanpommeja varmaan riittää.

19.1.Merkillistä mediaa

Uutisten seuraaminen on täällä aika mielenkiintoista. Pari englanninkielistä sanomalehteä on helposti saatavilla. Meidän aulaamme ilmestyy päivittäin China Daily. Mielipidekirjoituksia ei ole ja joka lehdestä löytyy menestystarina yrittäjästä. Kehitystä ja parannusta tuntuu tapahtuvan joka sektorilla, erityisesti taloudessa, ja Kiinan asema vahvistuvan maailmanlaajuisena toimijana.Onhan se nytkin taistelemassa Somalian edustalla merirosvoja vastaan. Suuria asioita täällä ovat tällä hetkellä ulkokiinalaisten rekrytoiminen takaisin Kiinaan. Yhdysvalloissa ja muualla syntyneet ja korkeasti kouluttautuneet kiinalaisen ja länsimaisen kulttuurin tuntijat ovat haluttua pääomaa, jota yritetään nyt houkutella Kiinaan. Armeijaan houkutellaan korkeakouluopiskelijoita lukukausimaksujen korvaamisella kuten myös työntekijöitä Länsi-Kiinaan. Itä- ja Länsi-Kiinan välillähän on valtava kehitysero. Monilla perheille lukukausimaksut ovat rasite, joten se onkin oikein oivallinen porkkana. Xinjiangissa, uiguurien automisella alueella, puolestaan kehitellään toimenpiteitä separatismia, terrorismia ja ääriuskonnollisuutta vastaan. Lieneeköhän siellä ollut joitakin ongelmia viime aikoina, kun tällaisia toimenpiteitä suunnitellaan. Joskushan alueella on ollut itsenäistymispyrkimyksiä kuten Tiibetillä.

Englanninkielisiä tv-kanavia ovat BBC, CNN, Bloomberg, AsiaVision tms ja kiinalainen CCTV 9. Lisäksi tietysti elokuvakanavia. Hauskaa on ollut huomata Aasia-keskeisyys ja välillä mukana on laajemminkin Tyynenmeren aluetta. Talousasiata ovat todella keskeisessä osassa, mutta se johtunee siitä, että täällä olevat länsimaalaiset ovat lähinnä business-ihmisiä. Luonnollisesti lähialueiden asioista kerrotaan tarkemmin ja ennen kaikkea Kaakkois-Aasian asioista. Japani, Korea ja Keski-Aasian maat ovat huomattavasti vähemmän esillä. Kiinankielisiä kanaviakin on tullut selattua läpi. Ohjelmisto tuntuu olevan hyvin kevyttä ja viihdyttävää: erilaisia sarjoja dynastioiden ajoilta pukuineen ja ratsuineen ja lukuisa määrä studioissa käytäviä kisailuita. Yleinen näky ovat myös sota-ajan sarjat, jossa japanilaiset näyttävät pikku-Hitlereiltä. Dokumentteja ei juurikaan näytä olevan. Koska kiinaa puhutaan hyvin eri tavoin ja puhujien voi olla vaikeaa ymmärtää toisiaan, on sarjoissa usein myös tekstitykset.

Suomen tai suomalaiset olen nähnyt kahteen otteeseen mainittavan sanomalehdessä: Harbinissa suomalaiset ovat olleet veistämässä lumiveistoksia. Venäläissävyttyinen kaupungissa Koillis-Kiinassa on suuri määrä lumi- ja jääveistoksia. Niitä oli Sepon kanssa tarkoitus mennä ihmettelemään, mutta ei sekään reissut nyt toteudu. Toisen kerran kerrottiin, kuinka suomalaisopiskelija menee naimisiin Chendussa perinteisen kiinalaisen häätradition mukaan ja suomalaisen sulhasen sukulaiset pukeutuvat perinteisiin kiinalaisiin asuihin.

Kiinalaisiin radioasemiin olen yrittänyt netissä tutustua, mutta se on ollut hiukan hankalaa. Mitään ei välttämättä kuuluu, vaikka painelee eri linkkejä. Nuo kiinan merkit eivät vielä oikein avaudu. Etsiskelin kanavia myös mp3-soittimella. Hyvin popahtavaa tuntuu olevan.

Olisi hauskaa, jos osaisi lukea kiinankielisiä lehtiä tai ymmärtäisi puhuttua kiinaa, jotta voisi vertailla, ovatko uutiset samanlaisia vai poikkeavatko ne jotenkin englanninkielisistä.

http://english.people.com.cn/
http://www.chinadaily.com.cn/

18.1.Korkeuksissa

Flunssaisina lähdimme Sepon kanssa sunnuntaikävelylle Tanun ja Miran jäädessä kotiin. Kipusimme kielletyn kaupungin pohjoispuolella olevalle Jingshan-nimisen puiston huipulle ihailemaan Pekingiä. Istuskelimme muutaman muun retkeläisen kanssa buddhalaisen temppelin kaiteilla keväisessä auringonpaisteessa. Aurinkolasit olisivat olleet tarpeen. Emme olleet kovin korkealla, mutta kaupunkia oli mukava katsella. Kirkkaat kanavien ja lampien jäät olisivat kyllä houkutelleet retkiluistelemaan. Muutamia ihmisiä jäällä näyttikin olevan, mutta ilmeisesti jonkinlaisen kelkan kanssa huvittelemassa. Beihai-puistossa olevan valkoinen pagoda näytti lähinnä neuvostomomulta, joka ei houkutellut lähempään tutustumiseen.

Puistossa oli paikallisia asukkaita sunnuntaipuuhissa: hyppimässä narua toppatakin ja käsilaukun kanssa, tanssahtelemassa yksin ryhmässä, räppäämässä tai ehkä pikemminkin joikaamassa tai loitsuamassa, laulamassa, pomputtelemassa pingispalloa... Melkoinen kakofonia korvilla. Voimistelijoita ei kyllä näkynyt. Kenties taijitakin harrastetaan vain aamuisin.

Illalla siirryimme yhä korkeammalla. Aivan kotinurkillamme on Pekingin korkein baari 65. kerroksessa. Hissimatkalla menivät tietysti korvat lukkoon. Loungemusiikin tahdittamana nautiskelimme Tanun ja Miran lähtiäiscoctaileja ja ihailimme kaupunkia. Olimme varautuneet huikeisiin hintoihin, mutta drinkit maksoivat 75 yuania (n.9 euroa), mikä tuntui ihan kohtuulliselta. Lista oli tosin yllättävän suppea. Pyynnöstä olisivat varmaan kyllä sekoitelleet muitakin drinkkejä. Hieno paikka kuitenkin jo pelkästään näkymien takia. Yläkerrassa olisi voinut illallistaakin. Mietin, kuinka kääpiöltä Torni ( se ravintola Helsingissä siis) mahtaisikaan näytää tämän Park Hyattiin rinnalla.


Paikka täytyy tietää, sillä sinne ei ole mitään opasteita eikä edes alakerrassa kylttiä. Sitä ei myös ole mainittu noissa oppaissa. Ruuhkautuisi varmasti liikaa. Vessassa ei ollut ikkunoita, mutta käsienpesupaikalla kylläkin.
http://beijing.park.hyatt.com/hyatt/hotels/index.jsp

17.1. Sinfoniaorkesterin yllätys

Olipa taas yllättynyt olo, kun Miran kanssa huomasimme istuvamme sinfoniaorkesterin konsertissa baletin sijaan. Tarkoituksenamme oli katsella Birminghamin baletin esitystä Romeosta ja Juliasta uudessa esittävän taiteen talossa (National Center for Performing Arts) Tiananmenin länsipuolella. Esitys oli kuitenkin loppuunmyyty. Ulkopuolella riitti kuitenkin kiinalaiseen tapaan lipunmyyjiä, jotka tarjosivat mitä erihintaisia lippuja. Lipuissa oli kaikki tiedot tietysti kiinaksi. Vielä epäilyttävämmäksi myynnin teki se, että poliisien saapuessa paikalle kaupankäynti loppui. Mira päätti kuitenkin ottaa riskin ja suostuin itsekin sitten lipunostoon, kun yksi äijä lupasi tulla sisälle asti. Näin voisimme olla varmoja, että pääsisimme esitykseen emmekä maksaisi väritulostimesta printatuista paperin palasista ja joutuisi niiden kanssa vaikeuksiiin. Ei pahemmmin kiinnostaisi selitellä väärennettyjä lippuja.... Ihme kyllä pääsimme miekkosen kanssa sisälle, mutta baletin sijasta konserttiin... Samassa talossa on nimittäin kolme suurta salia: orkesteria, oopperaa ja teatteria varten. Maksoimme sitten lipuistamme 200 yuania kipale. Halvimmat balettiliput olisivat olleet 180 yuania. Konsertti oli onneksi ihan hyvä. Mukavaa oli kuulla ja nähdä kokonainen orkesteri pitkästä aikaa. Harpullakin oli pikkuinen soolo. Ensimmäisellä puoliajalla oli tuttuja kappaleita, joten ei harmittanut vaikka ballerinojen sijasta näimme vain soittajia.

Jälkeenpäin katsoimme, että halvimmat konserttiliput olisivat olleet 100 yuania. Eli sai välittäjä sittenkin voittoa, vaikka hänen täytyi tulla sisälle asti ja tuhlata yksi lippu siihen. En vaan ymmärrä tuota kaupankäyntiä. Konsertti ei ollut loppuunmyyty ja kauppiaat myyvät silti lippuja. Ei pelkästään turisteille, vaan myös kiinalaisille. Kuinka tuollainen kauppa toimii? Saavatko he liput halvemmalla jostain? Entä jos niitä jää myymättä? Todella epämääräistä...

Itse rakennus oli todella upea. Marmoria, puuta ja avaruutta. Katolla tuikkivat pienet valot kuin tähtinä. Hieno paikka. Saimme kurkistettua oopperapuolellekin. Esitystäkin seurasimme vähän aikaa televisioruudusta.

Kiinalaisen yleisön käyttäytyminen taas kummastutti. Konserttiin tultiin myöhässä sisälle ja sieltä lähdettiin kesken pois. Salissa oli 15 valvojaa, jotka laserkynillä tähtäsivät häiriköitä. Viimeisen kappaleen aikana salamavalot alkoivat läiskyä ja oli hupaisaa seurata, kuinka laserkynillä oli täysi työ käynnissä kaiken aikaa. Kuvaaminen oli nimittäin kiellettyä.


http://en.wikipedia.org/wiki/National_Centre_for_the_Performing_Arts_(China)

16.1. Maanalainen kaupunki suljettu

Akrobatia jaksoi ihmetyttää toistamiseen. Tällä kertaa kävimme neljän hengen voimin Tiandin teatterissa Dongsishitiaon metroaseman lähellä. Kummallista, kuinka ihminen voi taipua mitä kummallisempiin asentoihin ihan luontevan ja helpon näköisesti tai oppia jonglööraamaan viiden pallon kanssa steppiaskelin. Nuorista esiintyjistä tuli vain ikävästi mieleen kurinalainen koulutus rankaistuksineen ja uhkailuineen. Olisi mielenkiintoista tietää noidenkin esiintyjien tausta.

Akrobatia pelasti päivän, joka muuten on valahtanut aika tavalla turhasti ohi. Päivä alkoi huonosti, kun taksi mateli räätälin puotiin etanavauhtia. Tiet olivat ihan tukossa siis klo 11 perjantaina. Olimme kuvitelleet pääsevämme nopeammin kuin metrolla ja kävellen. En tiedä, onko ruuhkaisuus normaalia vai johtuuko se perjantaista vai lähestyvistä vapaista. Räätälin luona saimme jonottaa seuraavaksi. Vaatteet olivat suunnilleen sopivia, mutta ne piti jättää vielä sinne muutoksia varten. Työn jälki ja laatu oli kyllä Liza Taylorilla huonompaa kuin olimme olettaneet. Kankaiden laadullakaan ei voi kehuskella. Eipä ole siis hinta-laatusuhde kohdallaan. Täytyy toivoa, että lopullinen tulos kuitenkin on kohtalainen.

Päivän tavoitteena oli uppotua maan syövereihin ja tutustua underground cityyn. Mao kun on aika tavalla rakennuttanut ja suunnitellut maanalaista kaupunkia ydintuhojen varalta herkkusienien kasvatuspaikoista alkaen. Kyselyitten ja kävelyharhailun jälkeen löysimme lopulta sisäänkäynnin todetaksemme sen olevan suljettu. Olisi siis pitänyt googlata ja lukaista vaikka wikipediaa, jossa asiasta mainittiin.

Flunssa on vaivannut Tanua ja Miraa koko viikon ja tänään Mira kävi lääkärissä. Onneksi vakuutusyhtiön sopimuspaikka löytyi läheltä ja käynti sujui vaivatta. Tuliaisina oli neljä purnukkaa länsimaalaisia lääkkeitä. Lääkärikin oli ollut amerikkalainen.Harmi homma, kun lomalla sairastuu. Oma nenäkin vähän tuhisee.Sellaisia me isonenät ollaan. Kiinalaiset kutsuvat kuulemma länsimaalaisia isoneniksi ihan yleisesti. Kiinan kielestä voisikin huomenna kirjoitella. Hauskoja englanninnoksia on roppakaupalla tullut piristykseksi vastaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Underground_City_(Beijing)

14.1. Tööt tööt ja sian niskaa

Palattiin äsken kotiin iltaruoalta läheisestä ravintolasta Silkimarketin liepeiltä. Munakoisoannos oli jälleen illan varma valinta, jonka lisäksi kokeilimme kaalia, marinoituja kurkkuja ja nuudeleita. Nuudelit ovat täällä tosiaan erilaisia kuin ne muutaman kymmenen sentin paketeissa saatavat kuivapaketit Suomessa. Nuudeleita on eripaksuisia ja eripituisia ja ne muistuttavat pikemminkin tuorepastaa, myös keitettynä. Kokeilematta jäivät tällä kertaakin sian korvat, lampaan pää ja kalan silmät sekä monet muut herkut. Enää käärmeet, sammakot, jänikset, kyyhkyt ja kilpikonnat eivät tosin jaksa ihmetyttää ruokalistalla kuten eivät kaikenlaiset sisäelimetkään. Punaisia chilin paloja on muuten miltei kaikissa ruoissa.

Liikennekäyttäytymiseenkin on ehtinyt tottua, mutta hämmästelyn aiheita silti välillä löytyy. Tänään näin, kuinka pikkubussista hyppäsi ihminen purkaamaan kaistojen välisiä esteitä, jotta kääntyminen onnistui ilman turhia mutkia. Eilen puolestaan hämmästyin, kun yksi auto pysähtyi suojatien eteen. Tosin syy sitten selvisi jonkin ajan päästä, kun takapenkiltä nousi kyytiläinen ulos. Viimeiset 400 metriä taksissa kestivät tänään 9 minuuttia. Kävellen olisit perillä. Tööt tööt tööt ja massalla ohi. Bussit ovat parhaita kiilaajia.

Rakentaminenkin on täällä hieman erilaista. Ikkunat saattavat jatkua eri kerroksiin, kylpyhuoneen ja keittiön putkien saumakohtia kittaillaan tai massoitetaan jotenkin ilmeisesti vesivahinkojen estämiseki. Suihkuverho, lattian viistoaminen tai jonkinlainen kynnys suihkun ja muun tilan välillä voisi kenties olla tehokkaampaa. Lattioita on tyylikästä verhoilla kokolattimatolla tai sitten kaakelilla. Samoin kuin jatkaa maalailua vähän yli suunnitellun tai tapettia. Mukavia uusia yhdistelmiä. Sähköjohtojen kulkua voi vain kuvitella. Homeongelmia ei tietenkään ole.

Matkat jäänevät tosiaan valitettavasti tekemättä, mutta kyllä Pekingissäkin riittää ihmettelemistä. Paul Therouxin Rautakukon kyydissä-Junalla halki Kiinan vie kyllä sohvalta mukavasti matkalle.

12.1. Takaisin Pekingissä

7.30 junamme lipui Pekingin läntiselle rautatieasemalle ja pääsimme sulavasti ulos kävelemään kohti metroasemaa. Xi'anissa olimme jonottaneet päästäksemme rautatieasemalle jonottamaan T44-junaan. Melkoinen oli tungos. Ei tietysti ihmekään, kun 7 miljoonan asukkaan kaupungissa on yksi rautatieasema. Oli miten oli, mutta systeemiä voisi kyllä järkeistää. Karja-aitauksien kautta pääsimme junaan, jossa osastomme hoitaja otti meidät vastaan. En tiedä, miksi ihmiset tulevat tunteja ennen jonottelemaan. Luulisin, että junaan pääsisi, vaikka olisi paikalla vasta 20 minuuttia aiemmin. Tai ehkä silloin on pelko, ettei pääse jonosta rautatieasemalle sisälle. Itse olimme ajoissa, koska emme yhtään tienneet systeemiä. Onneksi olimme ostaneet liput jo lentokentältä ilman jonotusta. Ilmeisesti tämä kevätjuhlankin, kiinalainen uusi vuosi, jotenkin ruuhkauttaa noita juna-asemia-

Soft sleeper -paikat olivat parhaimmasta päästä, sillä hytissä oli vain 4 vuodetta ja ovi. Periaatteessa ihan mukava, muttei mikään moderni. Kaiken lisäksi yksi meidän paikkamme oli viereisessä hytissä, mutta onneksi kiinalaismies suostui vaihtamaan paikkansa eikä liiaksi pahastunut, kun tarjosimme hänelle mukaan sängyn alta vielä lakanasäkkejä, jotka eivät olleetkaan hänen matkatavaroitaan. Vaunuosastossa oli rauhallista sen jälkeen, kun kärrymyyjä oli lopettanut kierroksensa. Pienet paperiset liput vaunuemo vaihtoi muovisiin kortteihin, jotka hän sitten taas aamulla vaihtoi takaisin paperisiin lippuihin. Hytin oven sai sisäpuolelta lukkoon, muttei ulkopuolelta. Termoskannuun olisi voinut hakea vettä ja televisioista saattoi katsella kiinalaista viihdettä. Vessakin oli, tosin pöntöstä puuttui puoli rengasta. Pesualtaat olivat omassa huoneessa. Halvemman hintaluokan hard sleeper-paikkoja emme nähneet, ilmeisesti suurempia ovettomia hyttejä. Joka tapauksessa tuo soft sleeperkään ei ollut liikaa yleellisyyttä. T-junia parempia ovat Z-junat, joiden varustelutaso olisi mukavaa nähdä. Uni kuitenkin maistui ja pääkaupunkiin oli mukava palata. Reissailu talvisaikaan varsinkaan reppureissailutyylillä on kyllä oma lajinsa. Metromatka oli sitten varsinainen kokemus. Kaksi metroa meni, emmekä mahtuneet kyytiin. Asemavahdit tunkivat ihmisiä sisään ja yrittivät katsoa, ettei takkeja tai varpaita jää ovien väliin. Kolmanteen päätimme mennä keinolla millä hyvänsä. Saimmekin mahdutettua itsemme sisään, mutta hyvä, jos sormea mahtui heiluttamaan. Yhdellä asemalla ihmisiä jäi enemmän ulos ja oli työ ja tuska pysyä itse sisällä, ettei olisi vellonut massan mukana ulos. Eihän se tietysti haittaisi, mutta ulkona ei välttämättä pääsisi takaisin sisään. Helsingin metrot ja junat tuntuvat todella autioilta.

Ilmeisesti viikonloppuna oli kiinalaistuttu hieman liikaa, sillä heti aluksi menimme Sepon kanssa kuntosalille ja sitten saunaan. Kiukaat on muuten toimittanut Savo-niminen niminen yritys Suomesta. Aamupalaksi pakastimesta ruisleipää ja myöhäiselle lounaalle Pizza Hutiin, joka kuitenkin osoittautui huonoksi kokemuksi. Palvelua oli todella kehnoa, merellisen pitsan täytteitä ei kaikkia ollut mainittu listalla ja hinnat olivat korkeita. Vetenä oli tarjolla vain Eviania 22 yuania puolen litran pullo. Kaupassa puolitoista litraa muunmerkkistä vettä maksaa noin 3, 5 yuania. Huvittavaa olivat myös annoskoot, sillä normaalikokoisen pitsan ilmoitettiin riittävän 5 hengelle. Ensimmäinen ja viimeinen kerta Pizza Hutissa Beijingissä. Sama jazzahtava kappalekin soi uudelleen ja uudelleen.

Länsimaisen päivän jatkoksi ajattelimme elokuvissa käyntiä, mutta läheinen International Movie Theater osoittautuikin paikaksi, jossa esitetään ulkomaisia leffoja kiinalaisille. Ainoastaan yhdessä leffassa, kiinalainen Red Cliff, olisi ollut tekstitys englanniksi. Eipä tarvitse sinnekään toista kertaa mennä. Kevyttä viihdettä on tarjolla ja kuulemma mm. uusin Batmankään ei ollut päässyt sensuurista läpi. Siispä oli vuorossa kotileffailta. Benjamin Button osoittautui vain harvinaisen pitkäveteiseksi, mutta saipa siinä samalla sitten venyteltyä. Kyytipoikana suklaakakun tapaista herkkua, johon kävimme valmispussin Jenny Lou'sta, joka myy lähinnä amerikkalaisia tavaroita tai ainakin amerikkalaiseen makuun sopivia. Sieltä lähti kassiin myös yksi weiss bier ja toivon mukaan vichyvettä. Täällä ei myydä lainkaan hiilihapotettua vettä tai ainakaan tähän mennessä en ole mahdollisia ehdokkaitakaan muualta löytänyt. Samalla on tullut huomattua tuohon kuplaveteen tottuminen, joka johtunee kotona olevasta soodakoneesta, jolla ei ikinä ole limuja tehty, vaan pelkästään lisätty veteen hiilihappoa.

Jätimme kuitenkin Starbucksin, Subwayn ja jäätelöbaarit väliin, joita niitäkin löytyy lähistöltä eli ei siis ihan yliamerikkalaiseksi mennyt. Nyt ymmärrän, kuinka välillä voi tehdä mieli länsimaalaisia asioita ja miksi täällä on jopa noita erikoiskauppoja. Alkujaan oli ajatellut pysyä vain kiinalaisessa ruoassa, mutta vaihtelua kaipaa. Ja kyllä vaihtoehtoja tästä kaupungista löytyy afrikkalaisista meksikolaisiin ravintoloihin.

9-11.1. Xi'anissa

Teimme ensimmäisen matkan täällä Kiinassa Xi'aniin, joka sijaitsee noin 1 000 km Beijingistä lounaaseen. Se on historiastaan kuuluisa kaupunki, sillä se on eri aikoina toiminut Kiinan pääkaupunkina, silkkitie on kulkenut sen kautta tai kenties alkanut sieltä ja tietysti sieltä on kaivettu esiin terrakotta-armeija. Nykyisin Xi'an on Shaanxin provinssin pääkaupunki, ja siellä on noin 7 miljoonaa asukasta.

Xi'anissa ilmanlaatu oli todella huonoa kuten näkyvyyskin. Muutaman sadan metrin päässä olevia rakennuksia ei välttämättä nähnyt ja hengittäminen tuntui keuhkoissa tai ainakin siltä tuntui. Nenästä löytyi mustaa pölyä jne.. Koko ajan käveli kuin savussa eikä värejä erottanut. Aika kamala olo. Tulipa taas yksi asia lisää, jota osaa arvostaa-puhtaampi ilma. Luultavasti muissakin Kiinan kaupungeissa on samanlaista.

Liikenne oli vielä ruuhkaisempaa ja villimpää kuin Beijingissä. Mahanpohjasta kirpaisi monta kertaa lyhyenkin taksimatkan aikana. Normaaliin ajotapaan näytti kuuluvan todellinen pujottelu pysäköityjen autojen ja pyöräkaistojen kautta, tööttäily, jalankulkijoiden väistäly varpaiden kohdalta, puolittainen kaistoilla ajelu(siitä on sitten helpompi valita kumpi kaista vetää nopeammin)... Monta kertaa tuntui, että joku toinen auto vyöryy päälle, mutta olihan autojen välillä sitten kumminkin varmaan ainakin viisi senttiä. Liikennevalojen lisäksi risteyksiä oli liikennepoliiseja!

Hotellin varasimme netistä ja se osoittautui onneksi ihan kelvolliseksi yöpaikaksi. Marbel oli hotellimme nimi ja se sijaitsi ihan keskustassa. Kahden hengen huone maksoi 128 yuania yö eli noin 15 euroa. Hintaan kuului oma suihku ja vessa, joka kyllä hieman haisi. Ihan tilava, mutta tunkkainen hotellihuone. Tupakointi on ilmeisesti ollut sallittua sisätiloissa miltei poikkeuksetta ennen viimeaikaisia kieltoja. Hinnat ovat näin talvisaikaan varsin edullisiä. Hostellissa voisi yöpyä 40 yuanilla yö. Ainoa ongelma on se, että halvimmissa paikoissa ei ole lämmitystä, vaan ainoastaan sähkösänky tai sähköpeitto eikä lämpimän veden saanti ole turvattua. Toisaalta oikein ylellisen huoneen tai sviitinkin voisi sitten näin sesonkiajan ulkopuolella saada Suomen hintatasoon verrattuna erittäin edullisesti. Huone piti maksaa sisäänkirjautumisen yhteydessä, yhden passista otettiin kopio ja englantia ei tietysti puhuttu lainkaan.

Hienommasta hotellista kävimme tiedustelemassa karttaa ja kirjakauppaa. Kartta kannattaa olla etukäteen aina valmiina tai jotakin muuta tietoa kaupungista, sillä Kiinassa ei ole turistineuvontaa tai tarvittavien tietojen hankkiminen voi osoittautua hyvin hankalaksi. Erilaisia tuttavien tarjoamia palveluita kyllä tarjotaan. Kadulla saattaa olla myynnissä jonkinlaisia karttoja. Joka tapauksessa hotellissa ei tiedetty tai ymmärretty kysymystä kirjakaupoista tai kartoista ja meille suositelleen shoppailua muslimikortteleissa, joka on yksi turistien pääkohteista Xi'anissa. Näin se tahtoo muutenkin mennä eli mikäli kiinalaiset eivät ymmärrä tai tiedä vastausta he keksivät jotakin ihan muuta tai toistavat edellisen kertaalleen kertomansa. Jotkut oppaatkin tuntuvat osaavan tietyn liturgian ihan kelpo englanniksi, mutta sitten kun heiltä kysyy jotain ihan muuta sanavarasto loppuukin. Lopulta kuitenkin tiskin takaa löytyy kiinankielinen kartta. Ihmetys oli suuri, kun otimme sen tyytyväisenä vastaan tai ostimme siis. Ei siitä tietysti tekstiä ymmärrä, mutta suunnistaminen helpottuu kummasti.

Samanlaiseen kiinalaiseen kommunikointiin olimme tärmänneet jo edellisenä päivänä. Hanyangling museon työntekijä oli todennut, että bussi keskustaan lähtee tasatunnein. Eipä näkynyt bussia, kun olimme paikalla klo 13. Seuraava tyyppi sanoi, että kyllä sitten tunnin päästä lähtee. Lähdimme käveleskelemään lähiympäristössä ja noin 20 minuutin päästä bussi huristeli meitä vastaan. Kyselimme kuljettajalta ja rahastajalta, meneekö se Xianiin. Vastaus oli kyllä. Ydinvoimala-aluekiemurtelujen ja muiden mutkien kautta päädyimme rautatieasemalle, joka oli kymmeniä kilometrejä Xianin keskustan ulkopuolella. Infosta väitettiin, että bussi menisi keskustaan, mutta luottamuksemme oli kadonnut. Olimme hypännet jo taksiin ja sieltä pois, koska kuljetta olisi pyytänyt kiskurihintaa. Koska busseista ei tullut selvyyttä, jouduimme palaamaan taksien luo. Sitten tulikin kuski joka sanoi ajavansa mittarin kanssa. Matkalla selvisi, ettei mittaria käytetä kuitenkaan. Onneksi saimme neuvoteltua kohtuuhinnna. Ihan mielenkiintoista ja kokemuksellista, mutta alkoi jo kyllä vähän ärsyttämään. Matkustaminen ei siis välttämättä ole helppoa... Ehkä viimeistään nyt muistaa, että samaa asiaa pitää aina kysyä useammalta henkilöltä eikä vastauksesta voi sittenkään olla varma. Toisaalta helppojakin matkustustapoja täällä on. Lentoasemalta olisi voinut vuokrata auton ja kuskin 200 yuanilla. Se olisi vienyt museoon, kierrellyt kaupungilla ja jättänyt sitten hotellille. Tietysti koko tuo kokemus olisi jäänyt pois js rahaa olisi kulunut euro enemmän ja aikaa vähemmän... (Auto ei ollut lentoasemalla paikalla, vaan sitä olisi joutunut odottamaan, joten emme sen takia ottaneet sitä. Onneksi sentään ostimme junaliput. Lentoasemalla palvelut varmaankin luotettavampia)

Muslimikortteli kujineen oli todella värikäs ja vilkas paikka. Suurta moskeijaa emme kuitenkaan löytänyt. Johtui varmaan siitä, että minareettinakin on sellainen kiinalaistyyppinen paviljonki kuten jälkeenpäin luin. Kaduilla oli paljon pikkuhattuisia miehiä ja todellinen kuhina. Eivät ole siis pelkästään turisteille tehtyjä katuja. Joillakin naisilla oli huiveja. Muslimeita ovat lähinnä huihin kuuluvat kiinalaiset. Tai ehkä, jos olet muslimi Kiinassa ajatellaan, että olet hui. Kaduilla oli myynnissä lihaa, erityisiä sesam-leipäsiä, pähkinöitä ja varsinkin kaikenlaisia kuivattuja hedelmiä: sharoneita, kiivejä, taateleita, aprikooseja... niin irrallisina kuin valmiiksi pussitettuina käsin tai koneellisesti. Lisäksi paljon erilaisia leivonnaisia ja muuta pikkunaposteltavaa. Kerran söimme eräässä muslimiravintolassa ja ruoka oli varsin maittavaa. Avotulia näkyi, erilaisia grillejä... Todellinen elämys.

Must see -kohde Xi'anissa on terrakotta-armeija ja sen huomasi, kun meni alueelle. Kaikenlaisia rihkamanmyyjiä riitti loputtomiiin. Iso parkkipaikka myös kieli siitä, että vierailijoita on kesäaikaan paljon enemmän. Paikalliset maanviljelijät löysivät 1974 terrakotta-armeijan miehiä ja hevosia maan alta. Tutkimuksissa niiden on todettu olevan peräisin Qin-dynastian ajalta noin 200 eaa ja kuuluneen keisari Qin Shin Huangin hautaan. Rakennustöihin on vierähtänyt noin 40 vuotta ja työntekijöitäkin on tarvittu 700 000. Saman Qin-dynastian aikaan on myös Kiinan muuria yhdistetty ja rakennuttu urakalla. Sotilashahmoja on noin 7 000. Näitä ihmisenkokoisia hahmoja pystyi tarkastelemaan parissa hallissa. Samalla näki, kuinka huonossa kunnossa ne ovat olleet löydettäessä ja kuinka paljon niitä on jouduttu rakentamaan uudestaan. Tietenkään vaatteita tai aseita, joita on ollut mukana, ei ollut enää nähtävissä. Kokemus oli ihan hieno, mutta väistämättä tuli mieleen ajatus myös vuosisadan huijauksesta. Kuinka pystyisi erottamaan, ettei noita hahmoja ole vain nyt sinne pystytetty? Jos ne ovat arvokkaita, miksi niitä ei valvota paremmin ja miksi ne altistetaan lämmönvaihteluille ja kosteudelle? Ovatko oikeat hahmot jossakin toisaalla, jos ne ovat kuitenkin olemassa? Alueella ei ollut oikeastaan mitään tietoa. Siellä ei siis pystynyt oppimaan mitään uutta, vaan pelkästään ihmettelemään noita sotilaita. Terrakotta-alue on noin 40 kilometriä kaupungin keskustasta, mutta sinne pääsi onneksi kätevästi bussillä, joka lähti rautieaseman oikeasta reunasta. Aluksi emme tosin sitäkään meinanneet löytää, kun busseja lähtee monesta paikasta ja varsinainen bussiasema oli myös lähistöllä. Liput maksoivat 7 yuania. Matka kesti noin tunnin. Linjoja oli 915 ja 306 (5) ainakin. Varoituksena olimme kuulleet, että on myös valelinjoja ja busseja. Kaikki on mahdollista Kiinassa...

Kävimme myös vähemmän tunnetussa Hanyangligmuseossa, joka oli omalla tapaa elämyksellisempi ja opettavaisempi. Alueella on Han-dynastiaan kuuluneen keisarin ja keisarinnan hauta vuodelta 153. Sieltä on kaivettu myös terrakottasotilaita, mutta pienempiä. Sotilaiden lisäksi mukana oli myös muuta mm. suuret määrät kotieläimiä possuja, kanoja, koiria... Mieshahmojen lisäksi oli myös naishahmoja. Hahmoilla on ollut puvustus silkistä ja pellavasta, joka on tietysti aikojen saatossa mädäntynyt pois kuten myös puusta tehdyt kädet. Kaivauksien päälle oli laitettu lasikatot ja niitä pystyi ihmettelemään eri suunnista. Lisäksi oli eri vaiheessa olevia kaivauksia, mikä kertoi hyvin arkeologien työstä. Todella hidasta ja vaikeaa on kyllä tuo esiinrapsutus. Tuntuu käsittämättömältä, millainen työmäärä on uhrattu hautapaikkaan. Tulivat pyramidit mieleen.

Xi'anissa on myös ulkoilmakylpylä, joka ei kyllä houkutellut ilman takia. Samalla epäillytti, millaistahan vesi on. Lisäksi erilaisia vuoria, joille olisi voinut kiipeillä. Kaupungissa on säilytetty muuri, joka kiertää keskustan alueen sekä entisöity vanhan kaupungin kujia, joilla oli myynnissä erityisesti kalligrafiaan liittyviä välineitä sekä valmiita tauluja. Tietysti myös kaikenlaista muuta. Muurien sisäpuolella oleva alue on noin 3x 5 kilometriä.

Saasteisen ilman keskeltä löytyi myös suuri villihanhen pagoda, jota kävimme myös ihmettelemässä. Buddhalaisen luostarikoulun alueella oli pagodan lisäksi paljon muutakin nähtävää. Onnelliset isomahaiset budhapatsaat saivat väistämättä hymyilemään. Ympärille oli kehittynyt myös kaikenlaista muuta vapaa-ajan virikettä. Suihkulähdealueella näimme vesiesityksen. Ensimmäinen ilmainen kulttuurianti, joka oli varmaan ihan kaupungin järjestämä tai olisikohan silläkin ollut sponsoreita. Hienoa puistoaluettakin, mutta ei tähän aikaan vuodesta voinut jäädä lueskelemaan. Yhtään sen lämpimämpää ei kyllä ollut ravintolassakaan, jonne menimme. Omistaja/päätarjoilija oli pahoillaan, kun emme tilanneet olutta tai nautaa, vaan muutaman kasvisannoksen ja yhden kana-aterian. Munakoiso on osoittautunut aika varmaksi valinnaksi täällä. Joka kerta ruokien tilaaminen on kyllä arpomista, sillä annokset eivät ole sitä, mitä kuvissa näyttävät ja samoista aineista koostuvat annokset voidaan valmistaa hyvin eri tavoin.

Kiinan kielen taito helpottaisi matkailua ja tietysti kokemus. Varsin jouhevaa matkustelu kuitenkin loppujen lopuksi on tai sen voi tehdä sellaiseksi. Kaikenlaiseen pitää kuitenkin varautua. Ajankohta on siitä hyvä, ettei muita turisteja ole juurikaan liikenteessä, mutta toisaalta on huono, kun on kylmä. Nyt tuo uusi vuosi laittaa juna- ja lentoliikenteen sekaisin, joten valitettavasti viikonloppu Xi'anissa saattaa jäädä ainoaksi matkaksi täällä.

8.1. Linnunpesä ja jääkuutio

Tänään lähdin aamuretkelle olympia-alueelle. Paikka oli todella tyhjä ja jotenkin kolkon tuntuinen. Metrossakaan ei juuri ollut väkeä. One world- one dream -musiikkia tosin kaikuu joka paikassa. Ihmisiä parveili vain ihmettelemässä stadionia ja sen vastapäätä olevaa uintikeskusta. Itse kipusin olympiametsikössä olevalle kukkulalle ihailemaan maisemia. Sieltä avautuivatkin näkymät monikaistaiselle itielle ja asuinalueille korkeine kerrostaloineen. Tosin oli tehty vihersilta, jotta eläimet pääsevät liikkumaan. Varmaankin lähinnä jotakin hyönteisiä. Vihersilta oli kyllä niin leveä, että siellä kulki tiekin keskellä. Tunnelma on varmasti ollut ihan toisenlainen silloin elokuussa, kun kisoja on käyty. Lähinnä huvitti, kun joka risteyksessä oli vielä liikenteenvalvojia. Lieneeköhän heidän työsopimus vuoden loppuun saakka? Leveät kävelykadutkin paljastuivat autoteiksi, joten eiköhän ne oteta pian käyttöön ja jalankulkijat ohjata reunoilla oleville jalkakäytäville. Rakennuksina Linnunpesä ja Jääkuutio olivat kuitenkin hienompia kaukaa katsottuna. Jääkuution seinämateriaalista en oikein päässyt selvyyteen.

Olympialaiset eivät enää juurikaan muuten näy täällä paitsi erilaisten tuotteiden kyljissä voi olla maininta, että ovat olympiatuotteita. Tietysti kasvojen kohotus näkyy täällä pidempäänkin, esimerkiki Kielletyn kaupungin uudelleenmaalaus ei nyt noin vain katoa kuten ei tietenkään metrolinja tai rakennuksetkaan. Mielissäkäkin olympialaiset säilyvät, sillä se näyttää kohoavan viime vuoden tapahtumaksi yhdessä avaruuteen lennähtäneen taigonautin kanssa. Monille se tietysti aiheutti myös paljon harmia ja menetystä, joka pysyy myös mielissä. Tänä vuonna valmistaudutaan uuteen koitokseen Kiinan 60-vuotisjuhliin, joihin aiotaan ottaa mallia olympialaisita. Tosin ei ihan istuteta 40 miljoonaa kukkaa.

Huomenna lähdemme reissuun Xi'aniin, jossa olisi tarkoitus ihmetellä ainakin terrakottasotilaita. Alunperin piti lähteä matkaan yöjunalla, mutta lippujen ostaminen osoittautui mahdottomaksi, koska kiinalaiset matkustavat jo pääkaupungista maakuntiin uuden vuoden viettoon, vaikka se on vasta kolmen viikon päästä. Taloudellisen tilanteen takia, joillakin ovat jo työt loppuneet ja toisaalta jotkut lomailevat jo ennen uutta vuotta. Lippuja ei voi ostaa netistä, vaan pelkästään asemilta tai välittäjien kautta. Liput tulevat myyntiin yleensä myös noin 3 viikkoa ennen lähtöä, joten asemat ovat senkin takia ihan tukossa, koska ihmiset jonottavat lippuja uuden vuoden aluspäiväksi. Vaikka tilaa olisi siis nyt lähteviin juniin, jonotus olisi ihan mahdotonta. Lisäksi todelista tilannetta ei saa mistään selville muuta kuin jonottamalla. Jollakin välittäjällä voi olla lippuja. Aika mutkikas systeemi. Sen puolestakin tulee jännitystä matkailuun, kun lippuja voi ostaa vain sieltä kaupungista, josta on lähdössä liikkeelle. Pekingistä emme voi siis ostaa lippuja paluumatkaan varten tai saati muiden kaupunkien välille. Huomisaamuna hyppäämme lentoon ja toivomme saavamme liput sitten Xi'anista takaisin Pekingiin sunnuntai-iltana. Harmi homma, sillä nyt jäänevät kaikki muutkin reissut tekemättä. Ilmeisesti ihan uuden vuoden ympärillä saattaisi tosin tilaa olla, mutta aaton nyt viettäisi muualla mieluummin kuin junassa. Uusi vuosi on siis todellista sesonkiaikaa ja varsinaista hulinaa.

7.1. Räätälin sopissa

Tänään vierailimme koko poppoolla räätälin luona. Kiinahan on kuuluisa silkeistään, ja kankaita tosiaan riittää pakkakaupalla erilaisissa kangaskaupoissa. Silkin lisäksi on monenlaista muutakin. Toisaalta näin kankaisiin perehtynmättömänä laadusta on vaikea sanoa mitään. Lisäksi monissa paikoissa on tarjolla myös ompelupalveluita. Vaatteiden teettäminen on kuitenkin ennen kaikkea turistien touhua ainakin noissa paikoissa, joissa puhutaan englantia ja joiden mainoksia noissa länkkäreille suunnatuissa lehdissä on. Hintatasokin on sitten väistämättä korkeampi. Sitä on mahdollista pitää yllä, koska maksavia asiakkaita kuitenkin riittää. Tingittävä kuitenkin on aina. Päädyimme sitten eilen tilamaan kaikki joitakin vaatteita, vaikka hinta oli tinkimisen jälkeen korkeampi kuin olimme olettaneet. Ensi tiistaina on sovitus. Toivottavasti vaatteet istuvat hyvin. Jotain lisääkin voisi sitten teettää. Yllättävän vaikeaa vain on, kun saa kerrankin valita kankaita ja malleja ihan itse. En tiedä, olisikohan jossain suutari, joka tekisi jalkaan sopivat kengät.

Tuo tinkiminen on kyllä täällä ihan mahdotonta. Joskus on vaikeaa vielä tietää, voiko paikassa tinkiä vai ei, jos hintalaput on kuitenkin esillä. Noissa marketeissa on tullut huomattua, että lähtöhinnat voivat olla jopa kymmenkertaiset tai vähintää kuusinkertaiset. Jos niissä aikoo tehdä ostoksia, pitäisi tietää paljon tavara maksaa muualla ja tietysti ennen kaikkea, paljonko on itse valmis maksamaan. Siinä mielessähän tuollainen tinkiminen on reilua kaupankäyntiä, että voi itse määritellä tarvitsemalleen tavaralle rahallisen arvon ja yrittää hankkia sen sitten sillä. Tinkiminen ei myös maksa mitään. Kun lähtee kävelemään pois, juoksevat myyjät kuitenkin perässä, jos hinnassa on vielä neuvottelemisen varaa. Ymmärrän, että kaupankäynnistä voi saada hienoja elämyksiä, mutta lähinnä itseä se turhauttaa. Erityisesti, kun tällaista länsimaalaista naista yritetään jymäyttää oikein kunnolla täysin tähtitieteellisellä alkusummalla. Kai täällä pikku hiljaa oppii entistä röyhkeämmäksi eli sen kun vain kävelee pois tai ehdottelee itse aivan poskettoman alhaisia hintoja. Toisaalta voi käydä niin, että täällä asioi vain supermarketeissa.

6.1. Teetä ja kung fua

Tänään teimme Tanun ja Miran kanssa tutustumismatkan Beijingin teekadulle Maliandao Lu´lle. Matka alkoi tosin hieman huonosti, kun metroasemalla yritimme ottaa taksia. Taksi olikin pimeä tai ei ainakaan suostunut laittamaan mittaria päälle, joten hyppäsimme ulos ennen kuin oli edes liikkeelle päästy. Tuplahintaa olisi kuski kaiken lisäksi pyytänyt. Kävelimme sitten koko matkan, kun sopivia takseja ei heti muitakaan ollut, ainakaan epäluuloisille silmille näkyvissä. Matkalla kävelimme läpi yhden Beijingin rautatieasemista. Se oli aivan valtava. Muistaakseni luinkin jostain, että sinne on avattu 100 väliaikaista lipunmyyntitiskiä uuden vuoden ruuhkia helpottamaan.

Teekatu on noin 1,5 km pitkä ja sen varrella on noin 1 000 erilaista teekauppaa. Suuntasimme kulkumme yhteen teemarkettiin, jossa oli ehkä noin 100 kojua. Kun astuimme sisään, koko rivi myyjiä nousi esiin. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin käyskennellä varsin rauhassa. Teetäkään ei tyrkytetty maistettavaksi-ihme kyllä. Vähän jopa harmitti. Teetä tietysti saa aina, jos on itse aktiivinen ja lähtee pois kauppoja tekemättä. Katu ei ole ainakaan vielä noussut suureksi turistinähtävyydeksi, joten hinnat olivat alhaisempia ja palvelu parempaa kuin muualla. Tosin itse huomasin hankalaksi asioida, koska en tiedä eri teeladuista juuri mitään enkä erota hyviä tai vielä parempia toisistaan tuoksun tai ulkonäön perusteella. Tarjolla oli paljon myös teenvalmistukseen liittyviä välineitä ja astioita. Yhdessä paikassa myyjä puhui englantia ja jäimme siihen maistelemaan oolong-teetä, joka oli nyt poimittua ja säilössä ilmatiiviissä tilassa pakastimessa. Näytti siltä, että tarjolla oli vaikka minkälaatuisia eri teelatuja ympäri Kiinaa.

Kiinassa on tarjolla ennen kaikkea vihreää teetä, mutta myös oolongia, valkeaa, keltaista, punaista (mustaa) ja mustaa, tummaa teetä eli pu'er teetä. Meikäläisten musta tee on siis täällä punaista, sillä onhan tee kupissa punertavaa ja musta tai tumma tee sitten tuota pu'er-teetä, jota myydään puristettuina erilaisiin mutoihin ja joka muista teistä poiketen kuulemma paranee ikääntyessään. Lisäksi on sitten tietysti erilaisia sekoituksia, joista jasmiinitee näyttää olevan täällä Beijingin seudulla suosittu. Sitten erilaisia kukkajuomia kuten esimerkiksi krysanteemijuoma. Hauskoja ovat myös pallot, jotka veteen liuetessan avautuvat erilaisiksi kukiksi. Niistä on oikein kuvastoja, joista voi sitten valita mieleisensä nautittavan teetaideteoksen.

Teetä tulee automaattisesti joissakin ravintoloissa, mutta useimmiten juomana ei ole mitään. Joissakin paikoissa sitten lämmintä vettä. Mikäli vettä tilaa tulee sekin lämpimänä ellei erikseen pyydä kylmää pullovettä, mikä on joillekin vaikeaa ymmärtää elleivät ole tottuneet länsimaalaisten outoihin tapoihin. Teekannun nokkaa ei laiteta osoittamaan ketään pöydässä olevaa henkilöä kohden eikä itselle kaadella lisää juotavaa. Jos naapuri ei huomaa huolehtia kupistasi, voit tarjota tai kaataa hänelle juotavaa täyteen lasiin, jolloin hän ei voi olla huomaamatta unohdustaan. Ihmiset liikkuvat termospullojen kanssa ja käytössä on myös erilaisi muovisia puolloja, joissa siivilä mukana.

Teekatu oli kokemus, josta saisi enemmän irti, jos tietäisi teestä enemmän. Varmaan samalta voisi tuntua viinikadulta, jos ei tietäisi rypäleistä mitään ja erottaisi toisistaan vain puna- ja valkoviikin. Paljous on jotenkin mykistävää ja toisaalta samuus. Monet paikoista vaikuttavat samanlaisilta keskenään. Kiinan kielen taitokin auttaisi ostoksia tehdessä tietenkin. Tulee kyllä varmaan silti vierailtu siellä toisen kerran.

Illan kulttuuriantina oli Legeng of Kung Fu -niminen kung fu (gong fu?) esitys. Siinä taitavat tanssijat esittelivät eri suuntauksia (käärme, skorpioni, sammakko..., taisteluvälineitä ja muita temppuja). Kehityksenä kulki myös tarina pikkupojan matkasta mestariksi. Mukavaa oli seurailla taidokkaita tyyppejä, mutta esityksessä oli kyllä liikaa valoja, savua, lavasteita, joilla oli varmaan tarkoitus tehdä vaikutusta yleisöön. Saippuakuplat olivat tosin hyvä idea. Liput esitykseen ostimme välittäjältä, joka myi ne 60 yuania halvemmalla kuin listahinnat. Kiinalaisille on kuitenkin samat hinnat kuin ulkomaalaisille, mutta ilmeisesti tuollaisilla välittäjällä on jonkinlainen sopimus, jolla he saavat hankittua lippuja edullisemmmin. Ryhmäliput kun ovat myös reilusti halvempia kuin yksittäiset liput. Kaikenlaista tällaista pientä yrittämistä täällä tuntuu riittävän katumyyjistä nykyaikaisempiin matkailijoiden tarvitsemiin palvelujen tarjoajiin.

4.1. Muurilla taas

Tänään vietin vaelluspäivän Miran ja Tanun kanssa Kiinan muurilla. Osallistuin toisen kerran BeijingHikersin järjestämälle retkelle . Varsin mukava tapa, jos haluaa nähdä muurista muutakin kuin turistiosuudet. Muurin historia on varsin monipolvinen, sillä sillä se koostuu useista eri osuuksista ja on rakennettu noin 1 500 vuoden aikana. Ilmeisestikin Qin-dynastian aikana n. 200-luvulla eaa on ensimmäisen kerran yhdistetty eri hallitsijoiden aiemmin rakentamia muureja ja rakennettu yhtenäistä muuria. Qin-dynastiaa pidetään usein myös yhtenäisen Kiinan ensimmäisenä hallitsijana.Rakennusmateriaalina on silloin ollut lähinnä kiviä ja maata. Seuraavan kerran vuosituhannan vaihteessa Han-dynastian aikana on myös aktiivisesti rakennettu lisää muuria. Muuri Beijingin ympäristössä on miltei täysin vasta Ming-dynastian ajalta (1300-1600-luvuilta), silloin rakennusmateriaalina oli jo tiiliä ja laastia. Viimeisen kerran muuria on paikkailtu 1980-luvulla, jolloin siitä tuli Unescon maailmanperintökohde ja turisteille tarvittiin hienoa katseltavaa ja turvallista tallattavaa.

Muurin kokonaispituus on reilut 6 000 kilometriä ja siinä on nykyisinkin monia eri haaroja ja eri-ikäisiä osuuksia huonokuntoisista hyväkuntoisiin. Vanhimmat pätkät ovat miltei tuhoutuneet tai maastoutuneet täysin. Torneja rakennettiin kaiketi vasta Ming-dynastian aikana, jolloin muurilla partioi 1 miljoonaa sotilasta puolustustehtävissä. Rakentamiseen on osallistunut miljoonia ja miljoonia ihmisiä. Tärkeimpiä rakentajia ovat olleet sotilaat, lähiseudun asukkaat ja rangaistusta kärsivät rikolliset. Rakentaminen on ollut monella alueella äärimmäinen ponnistus ja rasittanut kyläläisiä huomattavasti. Rakennustöissä kuolleet ovat saaneet viimeisen leposijansa muurin alta. Rakentamisen takia on syntynyt myös kyliä muurin lähelle, varsinkin tiilien tekemistä varten.

Muurin päällä pystyy hyvin kävelemään varsinkin jos on hyväkuntoisella 6 metriä leveällä osuudella. Muuri kiemurtelee vuoristossa ja välillä on todella jyrkkiä nousuja ja laskuja. Välillä taas irtonaisia ja rikkinäisiä kiviä, risukkoa ja raunioita. Muuri on paljon monipuolisempi kuin turistikuvat antavat ymmärtää. Joillakin osuuksilla tarvittaisiin ilmeisesti ihan kiipeilyvarustusta.

http://www.beijinghikers.com/

3.1.Kielletyssä kaupungissa

Tänään kohteena oli varmaankin Beijingin vierailluin kohde eli kielletty kaupunki. Viimeinen keisari on asunut siellä vuoteen 1924 asti ja siihen onkin sitten kuninkaallinen veri Kiinassa katkennut. Itse alue on on rakennettu Ming-dynastian aikana. Palkkasimme nuoren naisen oppaaksemme, joka kertoili mm. kattokoristuksista. Eläinhahmojen määrästä tietää, millaisen väen käytössä rakennus on ollut. Monenlaista muutakin ihmeteltävää riitti. Alueella oli runsaasti astioita, joissa on ollut vettä tulipalojen varalta. Täytyy kirjoitella jokin toinen päivä vielä tietoja lisää. Myöhäisen lounaan tai aikaisen illallisen nautimme hutonkialuella: tofua, kanaa, munakoisoa ja pähkinöitä sisälsivät lautaset, jotka sitten jaoimme keskenään kuten täällä on ruokaillessa tapana. Juomana oli teetä. Kotimatkalla ostimme sitten vielä bataatteja kärrymyynnistä joltain maalaismieheltä.

2.1.Vierailijoita

Tänään tänne lennähtivät Tanu ja Mira Suomesta. Päivä sujui sitten sulavasti esitellessä lähiseutuja. Hauskaa, kun huomasin, että tiesin nyt itsekin, miten metro toimii ja kuinka sinne ostetaan lippu jne. Samalla huomasin tottuneeni liikenteen sekamelskaan ja moniin muihinkin asioihin.Pistäydyimme illansuussa Yashew-marketissa, jossa oli myynnissä kaikenlaista. Kojuja vieri vieressä sisätiloissa ja myyjät tietysti innolla tarjomassa leideille ja herroille (sir) kaulahuivia, pyjamia, kankaita, rolexeja ja ties mitä hilavetkuttimia. Kaupankäynti vain vaatisi keskittymistä, kun lähtöhinnat ovat noin viisinkertaiset ainakin. Täytyy siis tinkiä, kävellä pois jne. Pari ihan kunnon räätäliä näytti kyllä myös joukossa olevan, mutta niissäkin paikoissa pitäisi osata hinnoista neuvotella. Päädyimme kuitenkin vain hemmottelemaan jalkojamme jalkahieronnalla. Hierojat siinä hieman ihmettelivät suuria jalkojamme. Hyvältä tuntui kyllä jaloissa sen jälkeen. Koska ilma oli erittäin saasteinen, emme menneet ihastelemaan maisemia 65.kerroksen baarista.

1.1.Taivaan temppelissä

Tänään kömmimme aamupalalle vasta puolen päivän jälkeen. Uusi vuosi alkoi siis vähän väsyneesti. Päätimme jättää retken Kesäpalatsiin väliin ja suuntasimme Tiantaniin, Taivaan temppeliin ja sen ympärillä olevaan puistoon. Temppelialue on varmasti kaikille kuvista tai televisiosta tuttu. Sinne viedään kaikki valtionpäämiehet ja se on oikein Beijingin symboli, joka otettu myös Unescon maailmanperintölistalle. Temppelialue on rakennettu Ming-dynastian aikana 1400-luvulla ja sitä on käytetty rituaalimaisesti vielä 1900-luvun alussa hyvän sadon saamiseksi. Keisarit ovat suorittaneet tarkkojen sääntöjen mukaisia rituaaleja, joita tavallinen kansa ei ole päässyt seuraamaan. Temppelit ovat tuhoutuneet, mutta ne on rakennettu uudelleen. Ihmeteltävää riitti: hienoja värejä, kaiverruksia ja matemaattisesti laskettuja muotoja. Puistossa oli yllättävän vihreää, sillä siellä oli sypressejä ja muita havupuita. Aurinko laski ja ilma viileni huomattavasti ja varpaitakin alkoi kipristellä. Puistosa riitti kuitenkin sulkapallon ja jalkasulkapallon pelaajia viileydestä ja hämäryydestä huolimatta. Turisteja ei juurikaan ollut liikkeellä, joten kaikkea pääsi helposti katselemaan. Kesäaikaan tilanne on varmasti ihan toinen.

Paluumatkalla pistäydyttiin silkkikaupassa, jossa oli esillä silkin valmistus toukista lähtien. Hinnat olivat vain tosi korkeat tai niistä olisi pitänyt sitten tinkiä yli puolet pois. Joitakin silkkisiä vaatteita olisi tarkoitus teettää tai ostaa, mutta pitäisi osata sitten valita mallit ja kankaat tarkasti. Illallispaikka löytyi Wangfujianilta erkanevalta snack-kadulta. Jätimme yksittäiset vartaat ja pähkinät väliin ja menimme karunnäköiseen muoviseen ravintolaan, jossa oli seisova pöytä. Saimme pöytään keittimet eli hot pottia tuli taas. Onneksi oli myös valmiiksi paistettuja maisseja, bataatteja, riisiä ja muita leipäsiä. Muovisäiliöissä oli erilaisia juuresjuomia, mutta ne eivät houkutelleet makukokeiluihin. Myös monet merenantimet jäivät väliin. Näytti vähän liian epämääräiseltä. Mutta hauskaa, että kerrankin näki kaikkia mahdollisia ruokia ja sai valita kokeiltavaksi mitä vaan ja jättää sitten syömättä. Kiinalaisten jäljiltä pöydät olivatkin karmeassa sotkussa. Kaikki syömättä jääneet ruoat olivat keoissa suoraan pöydillä eikä siis lautasilla tai muuten siististi aseteltuna. Täällä myös maiskustellaan ja imeskellään äänekkäästi. Ei näkemäni kiinalaiset ole yhtään taitavampia kuin itsekään nuudeleiden kanssa: nenä kiinni kulhossa ryystetään ja vedetään pitkiä nuudeleita poskeen puikkojen heiluessa vähän apuna. Ruokaillessa ei yleensä juoda mitään. Tarjolla voi olla lämmintä vettä tai lämmintä olutta. Joskus vihreää teetäkin. Monessa paikassa muitakin juomia saa lisämaksusta ja ne pitää erikseen pyytää kylmänä. Kylmä juoma on ilmeisesti epäterveellistä.

31.12. Uudenvuodenaatto

Uudenvuodenaattoa ei täällä juuri huomannut kuten ei tuossa viime viikolla jouluakaan. Käytössä täällä on kyllä tämä länsimainen, gregoriaaninen kalenteri ja 1.1. onkin vapaapäivä. Uuttavuotta juhlitaan kuitenkin kiinalaisen kuukalenterin mukaan. Uusi vuosi alkaa talvipäivänseissauksen jälkeisen toisen kuun aikaan, joten vuodenvaihde vaihtelee tammikuun loppupuolelta helmikuun puoleenväliin. Tänä vuonna uudenvuodenaatto on 25.1. Hauskaa nähdä, millaista täällä silloin on. Ilmeisesti muistuttaa varsin paljon suomalaisille tuttua joulunviettoa lahjoineen, erityisruokineen jne.. Se on myös pisin loma-aika kiinalaisille. Uusivuosi on oikeastaan myös kevään juhla (kiinaksi chunjie) ja siihen viitataankin spring festival -nimellä englanninkielisessä lehdissä. Parin viikon ajan ilmeisesti tapahtuu kaikenlaista ja lomaillaankin 4-5 päivää.

Päivällä menin etsiskelemään joogasalia ja sehän löytyikin yllättävän helposti seuraavan metroaseman tuntumasta. Hathajoogan tilalla olikin hotjoogaa. Mun lisäks tunnilla oli vain 3 kiinalaisnaista. Opetus oli tietenkin kiinaksi, mutta opettaja sanoi sitten väliin jotakin englanniksi. Oikein mukava paikka, joten menen kyllä sinne uudestaan. Opettaja korjasi ja neuvoi kaiken aikaa. Toivottavasti astangatunnillakin olisi samanlaista. Suihkuja ei tosin ollut. Hinnat ovat vaan aika hunajaiset. 10 euroa tunti, kun ei voi ostaa puolen vuoden tai vuoden korttia. Muuten alakerran juoksumatot ja puntit ovat tulleet hyvin tutuiksi.

Itse suuntasimme kuitenkin illalla Santerin luokse, jossa olivat myös Jalmari ja Anni. Jalmari oli tullut Venäjältä veljensä luokse. Hauskannäköinen oli venäjä-kiina sanakirja. Tutkiskelimme myös lausahduksia ihan Berlizin englanninkielisestä oppaasta. Iltaa varten oli esitetty iskulauseena tai keskustelun aloituslauseeksi mm. seuraavaa muistutat kovasti serkkuani... En taitaisi Suomessa hyvin toimia.Santeri ja Anni ovat täällä työskenteleviä ekspaatteja. Oli siis suomalaispoppoo koossa. Kiinalaisviini Dragon Seal osoittautui pahaksi luumumaisen makeaksi juomaksi, mutta kyllä täältä pitäisi saada ihan hyviäkin viinejä. Joissakin paikoissa kehitellään oikein kunnolla viininviljelyä, sillä maaperän ja ilmaston pitäisi olla siihen suotuisia. Täytyy kokeilla siis jatkossa muita viinejä. Onneksi nyt oli kuitenkin myös muita juomia. Käytiin sitten nauttimassa hot pot -illallinen. Hot pot toimii aina samalla tavalla eli pöydän keskellä porisee pata ja sinne laitetaan sitten kiehumaan tilattuja lihoja, kasviksia, tofua ja merenantimia. Kiehauttamisen jälkeen niitä voi sitten vielä dippailla erilaisiin kastikkeisiin. Olimme aika myöhään liikenteessä, joten ilmeisesti ravintola oli menossa kiinni, koska tarjoilija heitteli supernopeasti syötäviä pataan. Toisaalta kun ruoat olivat valmistuneet saimme rauhassa kuitenkin vielä istuskella ja sen jälkeen jotakin vielä lisää keitellä. Välillä on vaikeaa aina ymmärtää näitä kiinalaisia käytäntöjä.

Illallisen jälkeen palasimme Santerin luokse turinoimaan. Juttua riitti ja kello oli paljon, kun palasimme kotiin. Matkalla näimme kopeissa nukkuvia ihmisiä, ilmeisesti vartijoita.