Pari päivää on vierähtänyt sohvalla yskiskellessä ja lepäillessä. Kuiva ja saastunut ilma eivät ainakaan vauhdita toipumista.Eilen näkyvyys oli todella huono. Enää en ihmettele, miksi ilmankostuttajia on runsaasti tarjolla. Alakerran höyrysauna tuntui ihan miellyttävältä suurelta kostuttajalta. Ulkona liikuskelu on rajoittunut kaupassa pistäytymiseen ja syömiseen. Sisällä liikunta on ollut vain venyttelemistä. Eilen kävimme syömässä Tiananmenin eteläpuolella olevalla hutonkialueella Sepon kaverin kanssa, joka oli ollut luotsaamassa Finnairin lentokonetta tänne Pekingiin. Mukavaa oli jutella lentäjän työstä ja kaikesta muusta. Työ kyllä vaatii keholta aikamoista sopeutumista. Kohdepaikoistakaan ei ehdi juuri nauttia.
Toissapäivänä kävimme Sepon kanssa hakemassa energiaa Take5:sta, joka on suomalaisravintola tai ainakin suomalaisomistuksesta. Ruokalista oli lähinnä europpalainen tai kansainvälinen:pastaa, pizzaa, pihevejä, tacoja, ruotsalaisia lihapullia ja lihiksiä.. Suomalaisuudesta kertoi yksi kirjahylly, joka oli täynnä suomenkielisiä kirjoja,lähinnä käännöskirjallisuutta. Niin ja Iltasanomat huikeine lööppeineen.Varsin mukavasti sisustettu paikka ja lämmin sisältä. Lohisalaatti oli runsas ja maukas.En jäänyt kaipaamaan Suomen lippuja, Iittalan astioita, hirviä tai joulupukkia.
Ajatukset ovat kiitäneet pitkin Kiinaa, kun olen lukenut junamatkailijan kirjaa imeskellen kurkkutabletteja.Välillä olen vähän petrannut wordin ja excelin taitoja sekä sivistänyt itseäni etsimällä mm. tietoa sitruunan ja etikan käytöstä siivouksessa ja kertaamalla ensiapuohjeita. Aika metka verkosto tuo internetti. Vaikka lötkötellessäkin päivät ovat hurahtaneet, olisi nyt kyllä ihan mukava päästä taas täysiin sielun ja ruumiin voimiin.
Tässä on tullut samalla itse todettua kuinka helppoa on asua vieraassa maassa täysin eristettyä elämää. Tajusin, että en ole käynyt yhtään keskustelua kiinalaisten kanssa. Harmi kyllä. Jos osaisi kiinaa, voisi helposti jutella vesikanisterin tuojien, siivoojien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tiestysti englanniksikin voisi käydä keskusteluja, mutta sellaisia luonnollisia kohtaamisia ei ole vielä tullut. Tässä alkaa samalla samaistua sellaiseen maahanmuuttajan elämään, johon kuuluu satelliittikanavat, tutun ruoan kokkailu, omanmaalaisten tapaaminen... Helposti sitä voi elämä rajoittua vain neljän seinään sisään ja ruokakaupassa käyntiin, varsinkin jos on lapsia tai vanhuksia huollettavana.
Aluksi tuntui ihan kummalliselta, kun ei osannut kiinaa ja oli kova into oppia sanomaan jotakin. Nyt tuntuu ihan normaalilta, että kommunikointi on elehtimistä käsillä, hymyillä, puhetta, jota ei ymmärrä... Samalla huomaan, kuinka myös motivaatio opiskella kieltä laskee, kun huomaa kuitenkin selviänsä jollakin tapaa arkielämästä. Oma sanavarastoni on hyvin suppa: ni hao, xiexie... Hankaluutta tuovat kiinan omat äänteet ja toonit. Vaikka melkein sanoisi oikein, ei kiinalainen välttämättä ymmärrä. Lisäksi muuria luovat myös kielen erilainen käyttö ja tavat esittää asioita.Jos kuitenkin olisin itse täällä pitempään, haluaisin opiskella kiinaa, mutta ymmärrän nyt paremmin, miksi kielen opiskelu voi helposti jäädä niin Kiinaan muuttavilta kuin muiltakin.
Juhla-aika lähestyy.Sunnuntaina on uudenvuodenaatto. Saas nähdä, kuinka täällä silloin paukkuu ja rätisee.Kiinanpommeja varmaan riittää.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment