6.1. Teetä ja kung fua

Tänään teimme Tanun ja Miran kanssa tutustumismatkan Beijingin teekadulle Maliandao Lu´lle. Matka alkoi tosin hieman huonosti, kun metroasemalla yritimme ottaa taksia. Taksi olikin pimeä tai ei ainakaan suostunut laittamaan mittaria päälle, joten hyppäsimme ulos ennen kuin oli edes liikkeelle päästy. Tuplahintaa olisi kuski kaiken lisäksi pyytänyt. Kävelimme sitten koko matkan, kun sopivia takseja ei heti muitakaan ollut, ainakaan epäluuloisille silmille näkyvissä. Matkalla kävelimme läpi yhden Beijingin rautatieasemista. Se oli aivan valtava. Muistaakseni luinkin jostain, että sinne on avattu 100 väliaikaista lipunmyyntitiskiä uuden vuoden ruuhkia helpottamaan.

Teekatu on noin 1,5 km pitkä ja sen varrella on noin 1 000 erilaista teekauppaa. Suuntasimme kulkumme yhteen teemarkettiin, jossa oli ehkä noin 100 kojua. Kun astuimme sisään, koko rivi myyjiä nousi esiin. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin käyskennellä varsin rauhassa. Teetäkään ei tyrkytetty maistettavaksi-ihme kyllä. Vähän jopa harmitti. Teetä tietysti saa aina, jos on itse aktiivinen ja lähtee pois kauppoja tekemättä. Katu ei ole ainakaan vielä noussut suureksi turistinähtävyydeksi, joten hinnat olivat alhaisempia ja palvelu parempaa kuin muualla. Tosin itse huomasin hankalaksi asioida, koska en tiedä eri teeladuista juuri mitään enkä erota hyviä tai vielä parempia toisistaan tuoksun tai ulkonäön perusteella. Tarjolla oli paljon myös teenvalmistukseen liittyviä välineitä ja astioita. Yhdessä paikassa myyjä puhui englantia ja jäimme siihen maistelemaan oolong-teetä, joka oli nyt poimittua ja säilössä ilmatiiviissä tilassa pakastimessa. Näytti siltä, että tarjolla oli vaikka minkälaatuisia eri teelatuja ympäri Kiinaa.

Kiinassa on tarjolla ennen kaikkea vihreää teetä, mutta myös oolongia, valkeaa, keltaista, punaista (mustaa) ja mustaa, tummaa teetä eli pu'er teetä. Meikäläisten musta tee on siis täällä punaista, sillä onhan tee kupissa punertavaa ja musta tai tumma tee sitten tuota pu'er-teetä, jota myydään puristettuina erilaisiin mutoihin ja joka muista teistä poiketen kuulemma paranee ikääntyessään. Lisäksi on sitten tietysti erilaisia sekoituksia, joista jasmiinitee näyttää olevan täällä Beijingin seudulla suosittu. Sitten erilaisia kukkajuomia kuten esimerkiksi krysanteemijuoma. Hauskoja ovat myös pallot, jotka veteen liuetessan avautuvat erilaisiksi kukiksi. Niistä on oikein kuvastoja, joista voi sitten valita mieleisensä nautittavan teetaideteoksen.

Teetä tulee automaattisesti joissakin ravintoloissa, mutta useimmiten juomana ei ole mitään. Joissakin paikoissa sitten lämmintä vettä. Mikäli vettä tilaa tulee sekin lämpimänä ellei erikseen pyydä kylmää pullovettä, mikä on joillekin vaikeaa ymmärtää elleivät ole tottuneet länsimaalaisten outoihin tapoihin. Teekannun nokkaa ei laiteta osoittamaan ketään pöydässä olevaa henkilöä kohden eikä itselle kaadella lisää juotavaa. Jos naapuri ei huomaa huolehtia kupistasi, voit tarjota tai kaataa hänelle juotavaa täyteen lasiin, jolloin hän ei voi olla huomaamatta unohdustaan. Ihmiset liikkuvat termospullojen kanssa ja käytössä on myös erilaisi muovisia puolloja, joissa siivilä mukana.

Teekatu oli kokemus, josta saisi enemmän irti, jos tietäisi teestä enemmän. Varmaan samalta voisi tuntua viinikadulta, jos ei tietäisi rypäleistä mitään ja erottaisi toisistaan vain puna- ja valkoviikin. Paljous on jotenkin mykistävää ja toisaalta samuus. Monet paikoista vaikuttavat samanlaisilta keskenään. Kiinan kielen taitokin auttaisi ostoksia tehdessä tietenkin. Tulee kyllä varmaan silti vierailtu siellä toisen kerran.

Illan kulttuuriantina oli Legeng of Kung Fu -niminen kung fu (gong fu?) esitys. Siinä taitavat tanssijat esittelivät eri suuntauksia (käärme, skorpioni, sammakko..., taisteluvälineitä ja muita temppuja). Kehityksenä kulki myös tarina pikkupojan matkasta mestariksi. Mukavaa oli seurailla taidokkaita tyyppejä, mutta esityksessä oli kyllä liikaa valoja, savua, lavasteita, joilla oli varmaan tarkoitus tehdä vaikutusta yleisöön. Saippuakuplat olivat tosin hyvä idea. Liput esitykseen ostimme välittäjältä, joka myi ne 60 yuania halvemmalla kuin listahinnat. Kiinalaisille on kuitenkin samat hinnat kuin ulkomaalaisille, mutta ilmeisesti tuollaisilla välittäjällä on jonkinlainen sopimus, jolla he saavat hankittua lippuja edullisemmmin. Ryhmäliput kun ovat myös reilusti halvempia kuin yksittäiset liput. Kaikenlaista tällaista pientä yrittämistä täällä tuntuu riittävän katumyyjistä nykyaikaisempiin matkailijoiden tarvitsemiin palvelujen tarjoajiin.